Itsestään selvää

Vaikka asumme Suomessa, ei koulutus, työpaikka ja ihmisarvo ole itsestään selvää. Liian helposti maailma muuttuu kylmäksi ja kovaksi, jossa pärjää vain röyhkeydellä, väkivallalla tai jollain muulla negatiivisella asialla. Hyvät jäävät ikään kuin pahisten jalkoihin, koska pahiksia on cool ihailla ja heihin samaistua. Nuoret huomaavat, kuinka pelottelulla, kiusaamisella ja väkivallalla saa valtaa ja toiset tottelemaan.. Mutta miksi nämä nuoret ajautuvat tekemään niin?

Ihmisethän saa tekemään haluamiansa asioita myös positiivisella tavalla, eli olemalla itse positiivinen. Se onkin se kaikkein paras tapa ja tuloksia syntyy, motivaatio säilyy samoin tehokkuus! Mikään ei ole parempaa, kuin aidosti innostuneet ihmiset hyvällä tuulella!!

Mutta kysymys oli miksi.. Ehkä siksi etteivät he ole saaneet kotoaan perusturvan tunnetta, heistä ei ole huolehdittu eikä annettu huomiota. Vanhemmilta on opittu tapa hukuttaa murheet ja oma pahaolo päihteisiin ja nuoret hakevat huomiota häiriökäyttäytymisellä.. Nuoret eivät ole saaneet vahvaa itsetuntoa, joten eivät uskalla sanoa omaa mielipidettä tai sanaa "ei", he ajautuvat samankaltaisten nuorten pariin, josta he tekevät ns. perheen.. Sielläkään kun ei saa aitoa rakkautta ja välittämistä ja ympäristön paine on liian kova, joten päihteet, varastelu yms. saa liian helposti vallan ja siitä kierteestä on hyvin vaikea irrottautua. Sitä voimaa itsestä on vaikea löytää, jos voimaa ei ole ollut ennenkään. Ehkä jotkut kokevat ettei elämässä ole muuta, ehkä työelämä tai maailman vastaanotto pelottaa..

Mutta mitä käy sellaiselle ihmiselle, joka on syyttä joutunut kokemaan lapsena ja nuorena kaltoinkohtelua, raukkaudettomuutta, turvattomuutta, ehkä väkivaltaakin.. Hän on ajautunut samaan jamaan, mutta on saanut jostain voimaa ja halua lopettaa sellaisen elämän. Hän hakeutuu katkaisuhoitoon, saa sitä ehkä joskus puolen vuoden päästä, jos silloin enää edes kiinnostaa. No, tätä tapausta nyt vielä kiinnostaa ja hän ottaa hoitopaikan vastaan. Hän on ehkä löytänyt jostain uuden ystävän, joka on kaikkea muuta kuin sen hetkisessä elämässä on yksikään ollut ja on saanut herätettyä ko.henkilön toivon kipinän paremmasta tulevaisuudesta. Hoito alkaa auttaa ja hän hakee kouluun. Opiskelupaikan saaminen onnistuu ja uuden elämän alku on hyvässä nousussa. Asuntokin löytyy ja Kelalta tulee tukia alkuponnistuksiin. Hän valmistuu ok arvosanoin ja alkaa etsiä töitä. Sitten nousu lakkaa, alkaa ehkä syöksylasku. Työnantajat eivät katso hyvällä CV:tä, jossa on pitkä aukko peruskoulun päättymisen jälkeen, eikä varsinkaan jos löytyy rikosrekisteri.. Peruskoulun jälkeen meni noin 10 vuotta, ennenkuin tämä henkilö, joka jaksoi vetää itsensä suosta, on nyt tässä. Hän halusi muuttua, hän halusi jättää entisen elämän taakseen, mutta uskooko häneen kukaan muu kuin hän itse? Mitä sitten tapahtuu? Helposti siinä taas sortuu, kun kerta kerran jälkeen "kiitetään kiinnostuksesta yritystämme kohtaan, mutta emme valitettavasti tällä kertaa valinneet Sinua.." Niin kysyn nyt, että miksei ihmiset saa toista mahdollisuutta? Tällä henkilöllä olisi aitoa kiinnostusta ja motivaatiota, koulutustakin, mutta henkilön historia leimaa hänet kenties ainiaaksi.. On itsestään selvää ettei hänestä ole koskaan työelämään, eihän häneen voi luottaa, hänellähän on kamala menneisyys! PUM, leima otsaan.

Täällä hyvinvointivaltiossa ei sittenkään voida hyvin.

Tarina on keksitty henkilöineen ja tapahtumineen, mutta voisi hyvinkin olla totta.

Pitäkää huolta lähimmäisistänne.