Minun Jing ja Jang eivät ole balanssissa...
Mulla on negatiivisia ajatuksia ihan liikaa! :( Höh. Ennen olin iloinen ja yritin ajatella positiivisesti, nyt tuntuu että negatiiviset tunteet ovat saaneet vallan! Pienikin joku vastoinkäyminen saa mut ihan super negatiiviseksi. Esimerkiksi naapurin pappa, vanha kun Jeesus, oli todella vihainen ja hyökkäävä ystävääni kohtaan, joka on nuori nainen, joka oli parkkeeraamassa autoaan MEIDÄN ruutuun!! Voi jumaleisson, kun keihahtaa edelleen. En ole sen episodin jälkeen häntä nähnyt, mutta mitään hyvää sanottavaa minulla hänelle ei ole enkä aio suutani pitää kiinni!! Negatiivisista tunteista sen verran, että jos väkivalta olisi sallittua, niin antaisin mennä oikein kunnolla!
Sitten kun rupean kuuntelemaan itseäni... Mietin, että miksi ajattelen noin? Okei, on ok suuttua, mutta ei tarvitsisi ajatella ihan niin pahasti. Onneksi en toimi kuten ajattelen. Ainakaan toistaiseksi :) Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka nuppi sekoaa vaikka järjissään sitä yrittääkin pysyä. Niin, palataanpas nyt taas takaisin siihen, MISTÄ tämä negatiivisuus nyt johtuu? Väsymys? Uupumus? Stressi? Kyllä varmaan juu. No, miten tästä ongelmasta päästään eroon? En todella halua olla mikään jurmu, joka ajattelee pahoja ajatuksia... Ainakaan väsymystä ei korjata muutaman tunnin tai päivän levolla, ehei. Sitä on kerääntynyt niin pitkältä ajalta, että se ei ihan hetkessä lähde. Mutta en edes halua olla perheestäni erossa. Hyvin ristiriitaista.. Ja siksi juuri se tekee tästä vaikeampaa.
Vaadin itseltäni varmaan liikaa. Vaikka en kuitenkaan toteuta kaikkea, mitä itseltäni vaadin. Esimerkiksi en tee joka päivä kunnolla ruokaa. Kyllä lapsille on, mutta ei silleen että jäisi vielä miehellekin. Nopeasti vain pastaa ja pakkasesta jotain kasvispihviä tai sitten paistan vain jauhelihaa. Jippii.. Ulkonakin voisimme olla paljon enemmän. Minusta kodin pitää olla siisti ja puhdas, imuroin vähintään kaksi kertaa viikossa, nyt enemmän kun hiekkaa tulee ihan hirveästi sisään ja vihaan muruja lattialla koska kuljen paljain jaloin. Muruja tulee aina! Kokoajan saa olla rätti kourassa pyyhkimässä pöytää, lattiaa, kaatunutta maitoa ja niitä hiivatin muruja pöydillä ja joka puolella!! Tällä käsi-ihottumalla ei paljoa pyyhittäisi, mutta en vaan jaksa laittaa puuvillahanskaa ja kumihanskaa sitä varten, että saan pyyhkäistyä jotain. Siis sen pienen hetken ajaksi! Montakohan kertaa päivässä nekin pitäisi laittaa käteen!?
Pyykkivuori ei ikinä pienene tai jos pienenee, niin parin päivän päästä se on taas saman kokoinen. Omaa aikaa ei tosiaan tunnu jäävän, edes sellaista rauhoittumista. Väsymykseen kroppa kaipaa piristystä ja juonkin jääkahveja, vaikka tavallista kahvia en ikinä juo! En ole oppinut. Silloin, kun B oli pieni join myös kahvia ja sitten sekin jäi jossain vaiheessa. Nekin olivat erikoiskahveja, ei tavallista silloinkaan. En yleensä haali etukäteen tekemistä, koska sitten iltaisin alkaa ahdistamaan, että ei en jaksaisi huomenna lähteä sinne ja sinne.. Mutta jos kalenteri on tyhjä, on keksittävä jotain tekemistä, koska muuten päivä tuntuu tylsältä, jos mietin ettei ole mitään tekemistä. Hullua, aivan hullua.
Tekisi mieli vaan olla. Tai nukkua viikon putkeen, herätä aamulla kauniiseen aurinkoiseen kesäsäähän. Tai saada kodinhoitaja... Siihen en suostu, että pilaan lasten lapsuuden sillä että äiti on kamala lähiömutsi ja raivoo vaan kaikille ja kaikesta. Tai varsinkaan lapsilleen, jotka eivät ole siihen syyllisiä. No joo, kyllähän kaikki väsyy, minä en toisaalta suostu sitä tunnustamaan, koska haluan olla se super-äiti, joka hoitaa kaiken ja vielä hymyssä suin!
Pienin askelin parempaan, ihan niinkuin se on mennyt huonompaan.
PS. Tänään K täytti 7 kk ja oppi nousemaan makuuasennosta istumaan! <3 Se kullannuppu on kyllä äidin mussukka, voi että.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti