Edellisessä kirjoituksessa haaveilin iloisesta arjesta mukavine touhuineen.... Haave se tosiaan näyttää olevan!!
"Tosi kiva" olla kotona, kun 80% ajasta on sitä pelkkää kiukkua, riitaa, väittelyä, kiusaamista, huutoa ja itkua. Ai että, kylläpäs perhe-elämä tuntuu just siltä kun sen haluskin olevan... (niille jotka ei sarkasmia ymmärrä, niin ei kyllä edes selitellä!) Miten kauan ite jaksaa kuunnella ja yrittää ymmärtää, että syy on luultavammin ikävä, ehkä väsymystäkin. Onhan lapsilla takana pitkä päivä päiväkodissa. Mutta rehellisesti sanottuna ihan helvetin turhauttavaa, vaikka tiedät sen ja valmistaudut siihen.
Ja jumalauta kaikki saamarin lastenkasvatusoppaat vois polttaa juhannuskokossa!!! Se ei auta yhtään mitään että sanot lapselle "olet väsynyt/ sinulla on ollut ikävä tai väsy ja siksi kiukuttaa". Ehei, se nostaa desibelit kattoon "EI OLE OLLUT IKÄVÄ!! ETKÖ YMMÄRRÄ!?!? EI OLEEE!!!" Jaahas, ei sitten. Äitillä on ollut ikävä ja väsyttääkin. Tarkennus vielä, tällä tyhmällä äidillä, joka rakastaa vaan pikkusisaruksia.. jep. Eikä muuten taaskaan auta mitkään selitykset. Ei saa olla hiljaa, muttei saa sanoakaan mitään. Ota sit siitä selvää, että mikä nyt neidille sopii ja mikä ei.
En ota henkilökohtaisesti, mutta se joka päiväinen kiukuttelu on kuluttavaa. Eikä muuten lisää sitä fiilistä, että: olispa kiva tehdä jotain yhdessä! Saanko lomaa omasta elämästä?? Viikko olis hyvä. Ja jossain helkkarin kaukana! It's nice to be back home. Nämä hetket kuuluvat niihin miinuspuoliin. Kyllä, miinuspuolia on.
Mut hei, eiks se niin mee että ekan lapsen kanssa sitä tekee kaikki virheet ja loppujen kanssa jo tietää mitä tekee! Eli tässä sit opetellaan itekin pärjäämään ja kasvamaan itsekin.
Mukavampia aikoja odotellessa (ja oma loma haaveissa)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti