"Olet todella viisas, elät vain hetken verran"

Miten usein olenkaan aloittanut blogini lauseella "taas on mennyt aikaa siitä kun viimeksi olen tänne kirjoitellut..." ? Noh, taas voisi sanoa samaa. Mutta on tässä ehtinyt tapahtuakin yhtä sun toista!!

Kesä alkaa hiipua ja luonto valmistautua vastaanottamaan syksyä. Kyllä se oma mieli alkaa olla uusissa kuvioissa ja toivon sydämestäni, että nyt alkaisi taas hyvät ajat. Oman firman laitto pystyyn, töiden teko ihanien asiakkaiden kanssa, päiväkoti aloitettu jälleen.. Se olisi uudenlaiseen arkeen totuttelua siis. Alku on mennyt hyvin joka osalta! Lapset aloittivat päiväkodin vähän liian iloisina ja päästiin siis liian helpolla, joten odottelen sitä "romahdusvaihetta" kun sinne meno ei olekaan niin kivaa. Eka kuukauteni omalla yritykselläni meni täysin yli odotusten ja nyt onkin outoa, kun elokuun alku on ollut hiljainen. en tosin edelleenkään odota, että kalenterini olisi buukattu, mutta syvästi sitä toivon ja jollain tavalla tiedän, että kyllä tästä hyvä vielä tulee!! Ideoita pyörii mielessä ja uusia ideoitakin alkaa syntyä lisää :) On ihanaa päästä toteuttamaan itseään ja ideoitaan ja nähdä konkreettisesti asiakkaiden tyytyväisyys ja aidot reaktiot juuri minun tekemästäni työstä! Se tuntuu todella hyvältä. Sain myös aivan ihanan kirjapitäjän, jolle voin esittää kaikki tyhmimmätkin kysymykset :D

Ai että nautin tästä nykyisestä rytmistä! Työni alkaa vähän myöhemmin ja saamme lasten kanssa viettää rauhallisia aamuja, rauhassa aamupalaa, lastenohjelmia ja leikkejä. Sitten vasta päiväkotiin. en ole aikaisemmin tajunnutkaan miten paljon kivemmalta tämmöinen rytmi tuntuu, kun aina olin ajatellut että kahdeksasta neljään työ ma-pe välillä on paras, kun on lapsia! Illallakin jaksan valvoa vähän pidempään kuin puoli kymmeneen, joten saan olla rakkaan mieheni kanssa iltaisin, kun lapset ovat meneet nukkumaan.

Meillähän kävi sellainen onni, kun mieheni loma loppui ja oma työni oli jo alkanut, että mummi ja isotäti hoitivat lapsiamme, joten heidän ei tarvinnut mennä varapäiväkotiin. Siitä olin kyllä niin onnellinen ja olen edelleen erittäin kiitollinen hoitotädeillemme!!! <3 p="">
Ostin kaksi kirjaa itselleni tällä viikolla. Toisen olenkin jo lukenut ja laittanut eteenpäin. Molemmat kirjat koskevat kuoleman jälkeistä elämää. Erittäin hyviä! Se tämän hetkinen, jota luen, on nimeltään "Sielun ikuinen elämä" ja kyllä eilen silmät kostuivat sitä lukiessa. On hienoa, että saa vahvistusta omille ajatuksille, että on kuoleman jälkeistä elämää. Ja että edeltä menneet voivat tulla käymään meidän luona. Tästä aiheesta voin kirjoittaa joskus myöhemmim, siitä tulisi aika pitkä sepustus ja nyt en tunne siihen sellaista inspiraatiota. Nimittäin se kirja, jota nyt luen on myös vähän raskas luettava vaikkei heti ehkä niin voisi kuvitella. Luulenpa, että koen sen välillä raskaaksi luettavaksi, koska olemme kokeneet niin monta läheisen menetystä tässä lähiaikoina. Kyllä kirjan tekstit kolahtaa. En tiedä, johtuiko eilisen matalapaineesta vai kirjan rankkuuden tunnusta vai kenties molemmista, mutta kirjaa lukiessani minulle tuli päänsärkyä. Onneksi se meni Panadolilla ohi... mutta voi olla että teksti vaikuttaa myös fyysisesti. Olen niin tiedonnälkäinen ettei tuommoiset haittaa. Minun on vain pakko saada tietää. Mielellään kaikki ja heti :) sellainen olen.

Kestän kyllä paljon ja ajattelen asioita hyvin paljon. yritän ajatella asioita monelta eri kantilta, vähän niinkuin joku asia olisi muovailuvahaa ja sitä pyörittelisin käsissäni tutkien sen eri puolet. Siitä olen helpottunut, mitä kirjassa sanottiin kuolemasta, että ennen kuolemaa sielu on lähtenyt ettei se koe sitä traumaa ja kipua, mikä keholle tapahtuu. Juuri esim. kolari. Ennen törmäystä sielu on juuri lähtenyt ja jättänyt kehon, jottei se saa liian suuria traumoja ja tunne kipua ja pääsee näin käsittelemään maanpäällisen elämänsä aikana toteutuneita tehtäviään ja oppejaan. Sielullamme on aina tiettyjä tehtäviä, joita sen pitää täällä ollessaan toteuttaa ja kun kaikki on tehty, sen on aika poistua ja myöhemmin palata uusien oppimistehtäviensä kanssa uuteen kehoon. Eikös olekin mielenkiintoista!? Kaikella on tarkoitus. Sattumaa ei ole, on vain ajoitus, ja ne mitä pidämme sattumina on oikeasti tarkoitettu tapahtuviksi. Jos emme muuten tajuaisi tiettyyn suuntaan kulkea, tapahtuu "sattuma".

Olenkin miettinyt omia tehtäviäni, mutta enemmän mietin isääni. Mitkä olivat hänen tehtäviään. Nyt kun ajattelen, niin hän hän oli "valmis". Kaikki oli tavallaan juuri niinkuin piti. Minusta isä oli viimein onnellinen, meidän välit olivat tulleet erittäin läheisiksi ja hän oli tehnyt elämästään sellaista kuin oli aina halunnut. Ja olen varma, että hänen koiransa Roni oli hänen sielunperhettä. Sellaista yhteyttä ei kovin usein näe. Ehkä koiran eloonjääminen kolarin jälkeen oli myös tarkoitus tulla lohduttamaan meitä ja viemään samalla isällemme terveiset meiltä. Ja  kyllähän isäkin kävi luonani. Kuukausi kuolemastaan. Se oli myös lohduttavaa. Se tapahtui niin, että olin päiväunilla ja heräsin siihen, että hän tuli viereeni. Nyt kirjaa (tai kirjoja) lukiessani olen sieltä saanut vahvistusta myös sille, että nukkuessamme olemme herkemmillämme vastaanottamaan energiaa, joten ei ihme että se kävi silloin kun nukuin ja heräsin siihen!

 No mutta se näistä ja kohta puoliin työn touhuun!
Kaunista viikonloppua kaikille! <3 br="">