Vihdoin on se aika, kun tämä vuosi päättyy. Seuraavan odotan olevan hyvä, parempi kuin tämä vuosi. Siihen ei paljoa vaadita, mutta enempää murheita ei jaksa kantaa.
Vuosi 2013 on ollut lukunsakin mukaan epäonninen. Elämäni hirvein vuosi. Vähän kyllä jo aikaisempina vuosina on pelottanut vuoden -13 tulo, johtuen taikauskoisuudestani. Nyt tämän vuoden lähes tulkoon läpi käyneenä voin todeta, että pelko on ollut aiheellista vaikkei (luojan kiitos) sitä ole silloin tiennytkään. Liikaa surua, murheita, kyyneliä, henkisen jaksamisen puutetta ja mielen järkkymistä. Vuosi on mennyt sumussa. Ei siitä oikeen mitään muista... Hyvät asiat ovat hautautuneet suurten surujen alle. Vaikka ihania hetkiä on ollut! Keke oppi pyöräilemään ilman appareita, Adepade on vaan aina niin suloinen ja Bensku on oma ihana itsensä, vaikka onkin koetellut meitä 6v uhmansa kanssa. Lapset ovat olleet se suurin ilon tuottaja. Hauskoine juttuineen ja touhuineen! Meillä lapset ovat perineet isänsä huumorintajun :) ilman miestäni, äitiäni ja läheisten tukea olisin varmaan pohjoisempana Tuusulaa tällä hetkellä.. Kiitos teille tuesta, ajasta, kuuntelemisesta, ymmärtämisestä, avusta ja rakkaudesta! <3 p="">
Itse on omassa elämässään luonnollisestikin niin lähellä omia asioita ja tapahtumia, että aina ei näe koko kuvaa selkeästi. Eräs ihana ystäväni sanoikin minulle aivan ihanasti ja viisaasti, kun valitin miten sekaisin olen tällä hetkellä enkä tunne itseäni omaksi itsekseni. Ystäväni vastasi:" mutta sehän ei olisi ollenkaan normaalia, jos et olisi yhtään sekaisin nyt." Se sai minut tajuamaan, että kyllä, saan olla sekaisin ja se on normaalia, mutta se menee ajallaan ohi.
Halusin paeta kaikkea normaalia elämääni. Ikään kuin muuttaa kaiken, jotta jo tapahtuneet kamalat asiat eivät olisi tapahtuneet. Olin innoton eikä mikään kiinnostanut, huvittanut tai naurattanut. Halusin elää ihan muunlaista elämää, halusin tehdä kaikkea ja olla menossa. Jotta ei tarvitse miettiä mitään. Loppupeleissä, mitä se olisi auttanut? Asiat on kohdattava, sillä ne tulevat vastaan kuitenkin. Ne täytyy käsitellä oman mielenterveyden kannalta. Se tunteiden kirjo ja myrsky, mitä tänä vuonna on koettu on aivan laidasta laitaan. Yllätyin myös, miten monta vaihetta surutyössä on se voi viedä parikin vuotta. Onneksi yksi selviytymiskeinoni on puhuminen. Olen puhunut kaikille. Ja vaikka yleensä on yksityisiä asioita, niin näistä en ole sensuroinut mitään, kenellekään. Ja yllättäen huomaa, että on muillekin sattunut ja siinä he seisovat tukevasti jaloillaan. Joten se on aivan turhaa olla puhumatta. Puhuminen helpottaa, on äitini aina sanonut ja niin helpottaakin!
Tänävuonna olen oppinut sen, että asioita ei kannata jättää "huomiseen". Ne kannattaa tehdä heti. Asiat, joita haluat toisille sanoa, sano heti. Positiivisuus, hyvä tahto ja auttaminen on asioita, joista saa muut hyvälle tuulelle ja niin saat itsesikin. Itselle on ainakin jäänyt vahvasti mieleen auttaminen. Kun itse on saanut apua ihan tuntemattomilta suurimmassa hädässä, haluaa itsekin auttaa muita. Aloitan tietysti läheisimmistä ja tarpeen tullen vastaantuleviakin.
Elämän rajallisuus voi tulla yllätyksenä, siksi elämästä pitää tehdä sellaista kun sen haluaa olevan. Miten sinulla on hyvä olla, millainen olet, millaisena haluat että sinut muistetaan? Jos saisit elää enää yhden vuoden, miten eläisit sen? Mitä haluat sanoa läheisillesi?
Itse haluan luoda ympärilleni hyvää, niin hyvin kuin pystyn. Mutta aion myös sanoa suoraan, jos on jotain sanottavaa. Asiat voi tiestysti esittää monella tavalla, yritetään hyvään siinäkin. Olen varma myös siitä, että millainen itse on, sellaista ammentaa ympärilleen. Omia voimavarojaan pitää kuunella, jottei elämänlaatu huonone liikaa.
Vuonna 2014 aion keskittyä yritykseeni, liikunnan harrastuksiini (oma hyvinvointini auttaa jaksamaan toteuttamaan muutkin asiat), ihanaan perheeseeni, olla ystäviin enemmän yhteydessä, nauttia elämän pienistäkin hetkistä.
Aivan ihanaa Uutta Vuotta 2014 juuri Sinulle!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti