Tänään, helatorstaina, on oltu ja pikkasen hoideltu duunikuvioita. Yrittäjä ei taida olla koskaan lomalla. Äsken leivottiin muffinsseja, kun herkkuhammasta kolotti eikä kaupat ole auki ja lähimpään jonnekin on sen verran matkaa ettei jaksanut lähteä. Nyt niitä lämpimiä herkkuja löytyy keittiöstä eikä ollut ees kauhee vaiva. =)
Tää blogi on mun tällänen oma päiväkirja ja tunteiden purkamista/ ajatusten selvittelyä. Kirjoittaminen on mulle tosi hyvä keino purkaa ajatuksia - oli ne sit hyviä tai huonoja ja kaikkea siltä väliltä. Tässä siis antimia omista fiiliksistä...
On ollut tosi kiireistä jo pitkään. Vapaapäiviäkin on ollut, mutta nekin menee asioita hoitaessa ja kotitöissä jne.. Pelkästään arkiaskareissa on paljon tekemistä ja siihen lisäksi paljon muuta tärkeää muistettavaa ja hoidettavaa... Jos vapaapäivät alkaa koostua liiasta laiskottelusta, niin tietää unohtaneensa jotain... Nyt on ollut sekavaa selvittelyä ja aikataulujen täsmäyttämistä (mun työt, lasten hoitajien kanssa, uuden työpisteen) ja kun olin jo ehtinyt kesän aikataulut suunnitella ennen tämän uuden työpisteen ilmaantumista, niin on siinä sitten ollut yhteensovittamista. Ehkä vähän liiaksi. Mutta olen käynyt molempien "työnantajieni" hermoille. Myös itseni. Asiaa ei ole yhtään auttanut oman pääkopan sisällä vallitseva kaaos. Black outit. Kyllä paperikalenteri on se mun juttu. Mobiilissa menee välillä asiat ihan väärille päiville. =/
Tämän uuden työpisteen ilmaantuminen on tapahtunut todella äkkiä. Mielestäni asian suunnitteluvaiheessa (koska sitä ei oltu lyöty lukkoon eikä kaikkia asiakohtia tarkistelti/ varmisteltu) mentiin metsään. Ei sillä että mikään ei olisi korjattavissa, mutta näin tuli ylimääräistä säätöä ja mielenharmia. Suunnitteluvaiheessa alettiin puuhata minun sinne tuloa sillä vauhdilla että hyvä kun perässä pysyi. Hyvähän se on että on toimeliasta porukkaa! Itse olisin voinut myös lyödä vähän jarrua, mutta en jotenkin tajunnut. Useimmiten kun joudun tilanteisiin, joissa en tunne olevani täysin tyytyväinen, johtuu siitä että olen sanonut "kyllä! Mä oon mukana!". Tämä uusi työpiste on hyvä asia, mutta nyt kun tämä alkoi näin, se harmittaa ainakin minua suuresti. Alku on erittäin tärkeä ja jättää tietyn jäljen ja mielleyhtymän. En halua, että se vaikuttaa jatkossa, mutta varmasti on jättänyt jäljen myös vastapuolelle. Ja se on myös iso harmi, koska vastapuolella on kaverini! Muutenhan sillä ei olis niin väliä ja voisin spontaaniudellani (äkkipikaisuudeksikin mainittu) perua koko homman! Nyt en aio niin tehdä. Jos olisin aiemmin ymmärtänyt tarkastella asiaa tarkemmin, en olisi tehnyt aloituksesta näin hätäistä. Olisin rauhoittanut sen ja siten kaikki olisi mennyt helpommin.
Kesä on muutenkin itsellä töiden saralta kiireisintä aikaa ja nyt on jotenkin yks kaks listat alkaneet täyttyä ja sekös nostaa suupieliä ylöspäin! Välttämättä sitä kakkospaikkaa en tarvitse kesäaikaan, muina vuoden aikoina kyllä (ainakin ekan vuoden perusteella).
Tästä yrittäjän stressistä, ajatusten sekasorrosta ja ajanpuutteesta on kärsinyt myös perheeni. He, jotka merkitsevät minulle eniten. On sekin älytöntä, että kyllä sitä päivän aikana pystyy olemaan iloisena, mutta kotona sitten kiehuttaa... Olen itse kiinnittänyt siihen huomiota, joka on siitä hyvä että kun tiedostan asian, pystyn siihen vaikuttamaan!! Yritän ja tsemppaan, lupaan sen!! Olen kyllä sitä ihmistyyppiä jonka on vaan pakko näyttää tunteensa. Siinä on vahvasti hyvät ja huonot puolet läsnä. Tuntuu etten ole täysin läsnä. Koko ajan takaraivossa kolkuttaa to do-listan tekemättömät asiat. Välillä rauhoittuminen on vaikeaa. Itkettää helposti. Kädet ja kroppa tärisee joskus. Sydän hakkaa välillä voimakkaasti.
Joskus olen kuin voimaa ja tahtoa täynnä oleva soturi, joka puskee läpi vaikeuksien. Joskus olen polvilleni romahtanut, periksi antanut kaikkien vaikeuksien edessä oleva surullinen nainen itkien ripsiväristä mustiksi värjäytyneitä kyyneliä.
Ruokakauppaan sisään astuessaan iskee totaalinen black out, että mitä piti ostaa. Haahuilen hyllyjen välissä kuin mielenterveyspotilas... On unohtunut lasten kavereiden synttärijuhlia (jopa niihin poissaolosta ilmoittaminen), nuorimman neuvolan varaaminen jne jne. Oma assari olis enemmän kuin tervetullut -jos olisi sitä ylimääräistä.
Rahakin stressaa. Tai siis sen puute. Olen paljon pois kotoa, iltoja töissä. Silti käteen ei jää mitään. En tosiaan pysty "palkallani" maksamaan laskuja ja ruokamenoja sekä bensaa ja yllätyksiin ei ole varaa. Säästöön ei jää mitään. Kaikki pitää laskea ja miettiä tarkkaan. Viime palkka oli ensimmäinen isompi (hah! Varmaan puolet erittäin matalatuloisen ihmisen palkasta) ja olin siitä kuitenkin mielissäni, että nyt pärjää koko kuukauden (siis bensat+ruoka) ja mitä vielä!! Autoa huoltoon ja sinne hävis rahat! Puff, gone for good. Nyt on auto myynnissä, että sais pieni kulutuksisen auton. Rahaa jos alkaa miettii liikaa, niin ahdistus tulee ja pahasti. Saisin varmaan työttömänäkin enemmän käteen per kuukausi. Ja se starttiraha olisi ollut iso apu, mutta sitä ei minulle myönnetty.
Tuntuu etten näe lapsia kovinkaan paljoo. Normi työpäivä loppuu klo.18.00 ja olen kotona about 18.40. Ei siinä paljoo jää illasta aikaa ennen kuin lapset menee nukkumaan. Tai jos pääsen 20.00 on ne yleensä nukkumassa tai menossa nukkumaan. Ja joka viikko olen yhden illan tanssikoululla, jolloin olen kotona 22.00-22.30. Voisi kuvitella, että iltatreenin jälkeen olisi energiat koholla ja valvottaisi, mä menen suihkuun ja suoraan nukkumaan.
Samalla kuitenkin se yrittäjän vapaus ja se, että saa tehdä vihdoin työtä josta tykkää painavat vaakakupissa. Mutta kumpi painaa enemmän? Nyt on kohta eka vuosi täynnä. Tänävuonna pitäisi siis mennä koko ajan parempaan suuntaan. Varsinkin syksy ja talvi sen näyttävät miten tässä käy.
Toivon että saan tulevaisuudessakin työskennellä tällä alalla, ehkä sellaisissa tehtävissä, jossa iltapainotteista työtä ei olisi näin paljon. Mitä se mahtaa olla, en tosiaan tiedä. Antaa ajan näyttää. En osaa yhtään kuvitella omaa tulevaisuutta, että miltä se mahtaa näyttää. Kun yritän sieluni silmin katsoa, en näe mitään. Se on outoa. Miksi en näe mitään? En tunne/ aisti siitä edes mitään? Ehkä stressaantuneella mielelläni ja kortisolia erittävällä kropallani on asian kanssa jotain tekemistä.. Näytän varmaan 30v syntymäpäivänäni 10 vuotta vanhemmalta. Kiitos vaan omille valinnoille. Nekin on ollut pakko ottaa. Muuten olisin elänyt "entä jos"-elämää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti