Äitinä mietin, millaisia ihmisiä lapsistani kasvaa.
Nyt uhmaikäinen neiti B tuntuu välillä pitävän meitä otteessaan! Sehän ei sovi. Ehkä se vaan tuntuu. Saahan lapsikin jotain valita. Elämä ei saa olla liian vakavaa, rentouttakin pitää löytyä, mutta aikuisilla on se valta.
Toivon, että lapsistani tulee järkeviä, omatahtoisia, toisia kunnioittavia jne... Sitä mitä nyt yleensäkin kaikki toivovat lapsistaan. Että pärjäävät elämässä, hyvässä elämässään, että osaisivat tehdä oikeita ratkaisuja, olisivat itsevarmoja.
Haluan opastaa ja neuvoa lapsiani parhaani mukaan, toivon että osaan sen tehdäkin. Haluan myös, että lapseni tietävät vanhepinakin, että vanhemmat ovat aina tässä, kun he meitä tarvitsevat. Onneksi en ole yksin, vaan ihana mieheni on tukenani ja myös kasvattaa lapsia kanssani. Me yhdessä, meidän tavallamme.
Kukaan ei ole varmaan ikinä "valmis", niin lapsena kuin vanhempanakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti