Miten se puhuminen onkin joskus niin hankalaa? Tai miksei kerrota kaikkea, vaan ihan vaan pintapuolisia asioita jopa ystäville?
Sitähän ei voi tietää ellei sano. Harva meistä on ajatustenlukija.. Ihmettelen vain, että miksi? Mitä sitä pelkää tai varoo, onko niin epävarma vai eikö vaan kiinnosta puhua sille toiselle? Miksi hän on sitten ystäväsi? Mistä kaikki johtuukaan? Onkohan pinnan alla sittenkin jotain muuta, joka toisen pitäisi tietää, jotta ystävyyskin olisi oikealla tasollaan.
Ketä kiinnostaa? Miksei kiinnostaisi. Mikä nykyään ketään kiinnostaa? Muu kuin oma itse, tai ainakin siltä välillä tuntuu. Onko oman elämän tavoitteet saavutettavissa, onko toiveet toteutuvissa? Onko tyytyväinen elämäänsä, kotiinsa, perheeseensä, kotiinsa, puolisoonsa, lapsiinsa, työhönsä.. Mikä sitten mättää? Onko itsetunto kohdallaan? Entä rohkeus?
Ihmiset ovat erilaisia, se on rikkaus. Mielipiteet, arvot, opit, tavat ja niiden jakaminen ja niistä toisen kanssa puhuminen ovat todella hyvä asia, josta jokainen voi oppia tai saada uutta näkemystä ja ajatusta. Ystävän kanssa ei tarvitse hävetä, pelätä, tuntea alemmuutta tai mitään muutakaan. Ystävä ei arvostele, ei pilkkaa vaan tukee, kuuntelee, ymmärtää, auttaa, vastaa... Ystävä on. Ja niistä on pidettävä kiinni! Muutenhan he eivät ole ystäviä. Niitä ei ole liikaa, mutta vain ne parhaat pysyvät aina lähellä.
Minulla on aivan mahtavia ystäviä. Haleja heille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti