Alkaa elämä taas hymyillä ja palata raiteilleen! :)
Oma burn out-olo alkaa siis hellittämään. Thank god. Aivot heitän lopullisesti narikkaan ensi viikolla, kun lähden lasten kanssa MÖKILLE!! Kyllä, siis minä, joka inhoan hyönteisiä ja muita ötököitä joka vuosi yhä enemmän. Sitä niin kaupunkilaistuu, kun käy vaan kerran vuodessa max. viikon verran mökkeilemässä. Niin, ja ajomatkaa on 4h/ suunta ja lähden siis yksin lasten kanssa.. Saas nähdä mitä siitäkin tulee. Toivottavasti saan sen navigaattorin!
Tein listaa, mitä pitää pakata mukaan...... Mahtui juuri A4:selle! Ou mai gaad! Nyt taisin muistaa kaiken, koska lista tuntuu loputtomalta. Olisikin kamalaa, jos nyt pitäisi ahtautua junaan! Eihän ne edes asemalla seiso niin kauaa, että saisin kamppeet ja lapset kyytiin! Halvemmaksikin tulee mennä omalla autolla, että se tästä ekologisuudesta sitten. Mutta on se vaan niin, että edestakas lippujen hinnalla saan reilun tankillisen bensaa vaikka bensan hinta onkin nyt tosi korkea.
Nyt on luvattu hyviä säitäkin, toivottavasti toteutuu! Viime vuonna mökkeily meni 15 asteessa ja sadetta pidellessä, kuumeista lasta hoidettaessa. Nyt todella toivon, että sama ei toistu vaan saadaan kaikki nauttia siitä, mistä kesällä kuuluukin eli auringosta ja lämmöstä! Pääsisi B vesileikkeihin ja kokemaan kunnon mökkikesää. Päästään sitten katsomaan heppojakin! :)
Tänään käytiin Lintsillä! Oli paljon ihmisiä, mutta laitteisiin ei ollut jonoja. Lokkeja oli ihan hirmuisesti ja kakatkin tulivat erään seurassa olleen päällä :( Ne on kyllä niin inhottavia! Hämmästykseni oli suuri, kun katsoin narunvedon hintaa 2,50 € (voitko usko?!?) ja samat jämälelut palkintoina.. Hei haloo! Ei mistään sekundasta viitsisi maksaa edes euroa. Luulisi ettei näin lama-aikaan edes kannttaisi hintoja nostella, mutta ehken ihmiset sitten kuitenkin maksaa. Minä en viitsisi. B pelkäsi Lintsi-pelle maskottia, joka käveli ihmisten keskuudessa. Voi sitä, mutta on ne aika pelottavia. Parempi katsella vähän etäämmältä ;)
Nyt kyllä ajatukset ja odotukset ovat mökkimatkassa ihan täysin. Suuri harmi on ettei mieheni pääse mukaan. Se olisi tehnyt hänellekin hyvää, kun ei ole pitänyt lomaa pariin vuoteen. Viikon loma on tiedossa, ajankohta ei vielä. No, parin viikon päästä pääsemme hotelliin, joten se tuo jo jotain pientä luxusta arkeen! :)
"Mä maalaispoika oon, laitan suihketta kainaloon....."
Suloista kesää <3
lauantai 20. kesäkuuta 2009
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Yks v***n päivänsäde
Minun Jing ja Jang eivät ole balanssissa...
Mulla on negatiivisia ajatuksia ihan liikaa! :( Höh. Ennen olin iloinen ja yritin ajatella positiivisesti, nyt tuntuu että negatiiviset tunteet ovat saaneet vallan! Pienikin joku vastoinkäyminen saa mut ihan super negatiiviseksi. Esimerkiksi naapurin pappa, vanha kun Jeesus, oli todella vihainen ja hyökkäävä ystävääni kohtaan, joka on nuori nainen, joka oli parkkeeraamassa autoaan MEIDÄN ruutuun!! Voi jumaleisson, kun keihahtaa edelleen. En ole sen episodin jälkeen häntä nähnyt, mutta mitään hyvää sanottavaa minulla hänelle ei ole enkä aio suutani pitää kiinni!! Negatiivisista tunteista sen verran, että jos väkivalta olisi sallittua, niin antaisin mennä oikein kunnolla!
Sitten kun rupean kuuntelemaan itseäni... Mietin, että miksi ajattelen noin? Okei, on ok suuttua, mutta ei tarvitsisi ajatella ihan niin pahasti. Onneksi en toimi kuten ajattelen. Ainakaan toistaiseksi :) Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka nuppi sekoaa vaikka järjissään sitä yrittääkin pysyä. Niin, palataanpas nyt taas takaisin siihen, MISTÄ tämä negatiivisuus nyt johtuu? Väsymys? Uupumus? Stressi? Kyllä varmaan juu. No, miten tästä ongelmasta päästään eroon? En todella halua olla mikään jurmu, joka ajattelee pahoja ajatuksia... Ainakaan väsymystä ei korjata muutaman tunnin tai päivän levolla, ehei. Sitä on kerääntynyt niin pitkältä ajalta, että se ei ihan hetkessä lähde. Mutta en edes halua olla perheestäni erossa. Hyvin ristiriitaista.. Ja siksi juuri se tekee tästä vaikeampaa.
Vaadin itseltäni varmaan liikaa. Vaikka en kuitenkaan toteuta kaikkea, mitä itseltäni vaadin. Esimerkiksi en tee joka päivä kunnolla ruokaa. Kyllä lapsille on, mutta ei silleen että jäisi vielä miehellekin. Nopeasti vain pastaa ja pakkasesta jotain kasvispihviä tai sitten paistan vain jauhelihaa. Jippii.. Ulkonakin voisimme olla paljon enemmän. Minusta kodin pitää olla siisti ja puhdas, imuroin vähintään kaksi kertaa viikossa, nyt enemmän kun hiekkaa tulee ihan hirveästi sisään ja vihaan muruja lattialla koska kuljen paljain jaloin. Muruja tulee aina! Kokoajan saa olla rätti kourassa pyyhkimässä pöytää, lattiaa, kaatunutta maitoa ja niitä hiivatin muruja pöydillä ja joka puolella!! Tällä käsi-ihottumalla ei paljoa pyyhittäisi, mutta en vaan jaksa laittaa puuvillahanskaa ja kumihanskaa sitä varten, että saan pyyhkäistyä jotain. Siis sen pienen hetken ajaksi! Montakohan kertaa päivässä nekin pitäisi laittaa käteen!?
Pyykkivuori ei ikinä pienene tai jos pienenee, niin parin päivän päästä se on taas saman kokoinen. Omaa aikaa ei tosiaan tunnu jäävän, edes sellaista rauhoittumista. Väsymykseen kroppa kaipaa piristystä ja juonkin jääkahveja, vaikka tavallista kahvia en ikinä juo! En ole oppinut. Silloin, kun B oli pieni join myös kahvia ja sitten sekin jäi jossain vaiheessa. Nekin olivat erikoiskahveja, ei tavallista silloinkaan. En yleensä haali etukäteen tekemistä, koska sitten iltaisin alkaa ahdistamaan, että ei en jaksaisi huomenna lähteä sinne ja sinne.. Mutta jos kalenteri on tyhjä, on keksittävä jotain tekemistä, koska muuten päivä tuntuu tylsältä, jos mietin ettei ole mitään tekemistä. Hullua, aivan hullua.
Tekisi mieli vaan olla. Tai nukkua viikon putkeen, herätä aamulla kauniiseen aurinkoiseen kesäsäähän. Tai saada kodinhoitaja... Siihen en suostu, että pilaan lasten lapsuuden sillä että äiti on kamala lähiömutsi ja raivoo vaan kaikille ja kaikesta. Tai varsinkaan lapsilleen, jotka eivät ole siihen syyllisiä. No joo, kyllähän kaikki väsyy, minä en toisaalta suostu sitä tunnustamaan, koska haluan olla se super-äiti, joka hoitaa kaiken ja vielä hymyssä suin!
Pienin askelin parempaan, ihan niinkuin se on mennyt huonompaan.
PS. Tänään K täytti 7 kk ja oppi nousemaan makuuasennosta istumaan! <3 Se kullannuppu on kyllä äidin mussukka, voi että.
Mulla on negatiivisia ajatuksia ihan liikaa! :( Höh. Ennen olin iloinen ja yritin ajatella positiivisesti, nyt tuntuu että negatiiviset tunteet ovat saaneet vallan! Pienikin joku vastoinkäyminen saa mut ihan super negatiiviseksi. Esimerkiksi naapurin pappa, vanha kun Jeesus, oli todella vihainen ja hyökkäävä ystävääni kohtaan, joka on nuori nainen, joka oli parkkeeraamassa autoaan MEIDÄN ruutuun!! Voi jumaleisson, kun keihahtaa edelleen. En ole sen episodin jälkeen häntä nähnyt, mutta mitään hyvää sanottavaa minulla hänelle ei ole enkä aio suutani pitää kiinni!! Negatiivisista tunteista sen verran, että jos väkivalta olisi sallittua, niin antaisin mennä oikein kunnolla!
Sitten kun rupean kuuntelemaan itseäni... Mietin, että miksi ajattelen noin? Okei, on ok suuttua, mutta ei tarvitsisi ajatella ihan niin pahasti. Onneksi en toimi kuten ajattelen. Ainakaan toistaiseksi :) Eihän sitä koskaan tiedä, jos vaikka nuppi sekoaa vaikka järjissään sitä yrittääkin pysyä. Niin, palataanpas nyt taas takaisin siihen, MISTÄ tämä negatiivisuus nyt johtuu? Väsymys? Uupumus? Stressi? Kyllä varmaan juu. No, miten tästä ongelmasta päästään eroon? En todella halua olla mikään jurmu, joka ajattelee pahoja ajatuksia... Ainakaan väsymystä ei korjata muutaman tunnin tai päivän levolla, ehei. Sitä on kerääntynyt niin pitkältä ajalta, että se ei ihan hetkessä lähde. Mutta en edes halua olla perheestäni erossa. Hyvin ristiriitaista.. Ja siksi juuri se tekee tästä vaikeampaa.
Vaadin itseltäni varmaan liikaa. Vaikka en kuitenkaan toteuta kaikkea, mitä itseltäni vaadin. Esimerkiksi en tee joka päivä kunnolla ruokaa. Kyllä lapsille on, mutta ei silleen että jäisi vielä miehellekin. Nopeasti vain pastaa ja pakkasesta jotain kasvispihviä tai sitten paistan vain jauhelihaa. Jippii.. Ulkonakin voisimme olla paljon enemmän. Minusta kodin pitää olla siisti ja puhdas, imuroin vähintään kaksi kertaa viikossa, nyt enemmän kun hiekkaa tulee ihan hirveästi sisään ja vihaan muruja lattialla koska kuljen paljain jaloin. Muruja tulee aina! Kokoajan saa olla rätti kourassa pyyhkimässä pöytää, lattiaa, kaatunutta maitoa ja niitä hiivatin muruja pöydillä ja joka puolella!! Tällä käsi-ihottumalla ei paljoa pyyhittäisi, mutta en vaan jaksa laittaa puuvillahanskaa ja kumihanskaa sitä varten, että saan pyyhkäistyä jotain. Siis sen pienen hetken ajaksi! Montakohan kertaa päivässä nekin pitäisi laittaa käteen!?
Pyykkivuori ei ikinä pienene tai jos pienenee, niin parin päivän päästä se on taas saman kokoinen. Omaa aikaa ei tosiaan tunnu jäävän, edes sellaista rauhoittumista. Väsymykseen kroppa kaipaa piristystä ja juonkin jääkahveja, vaikka tavallista kahvia en ikinä juo! En ole oppinut. Silloin, kun B oli pieni join myös kahvia ja sitten sekin jäi jossain vaiheessa. Nekin olivat erikoiskahveja, ei tavallista silloinkaan. En yleensä haali etukäteen tekemistä, koska sitten iltaisin alkaa ahdistamaan, että ei en jaksaisi huomenna lähteä sinne ja sinne.. Mutta jos kalenteri on tyhjä, on keksittävä jotain tekemistä, koska muuten päivä tuntuu tylsältä, jos mietin ettei ole mitään tekemistä. Hullua, aivan hullua.
Tekisi mieli vaan olla. Tai nukkua viikon putkeen, herätä aamulla kauniiseen aurinkoiseen kesäsäähän. Tai saada kodinhoitaja... Siihen en suostu, että pilaan lasten lapsuuden sillä että äiti on kamala lähiömutsi ja raivoo vaan kaikille ja kaikesta. Tai varsinkaan lapsilleen, jotka eivät ole siihen syyllisiä. No joo, kyllähän kaikki väsyy, minä en toisaalta suostu sitä tunnustamaan, koska haluan olla se super-äiti, joka hoitaa kaiken ja vielä hymyssä suin!
Pienin askelin parempaan, ihan niinkuin se on mennyt huonompaan.
PS. Tänään K täytti 7 kk ja oppi nousemaan makuuasennosta istumaan! <3 Se kullannuppu on kyllä äidin mussukka, voi että.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Kauneus tulee sisältä päin
Vihdoin tiedän, mikä minusta tulee "isona"!
Minusta tulee meikkaaja-maskeeraaja. En tiedä, miksi en ole sitä aiemmin keksinyt/ tiedostanut. Olen aina pitänyt meikkaamisesta ja laittautumisesta. Kauneus ja terveys on aina kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen! Yhtä hyvin voisin olla personal trainer, jumppaohjaaja tai ravitsemusterapeutti. Ah, niin kiinnostavaa! :) Olenkin tässä kotona ollessani kerännyt tietoa erilaisista lähteistä ja itse kasvattanut tietouttani ja kirjoitellut asioita ylös. Olen jotenkin tosi innostunut!
Motivaatiota ja innostusta on ihan mielettömästi! Jos K olisi vähän isompi, niin menisin kouluun saman tien! K on vielä liian pieni, enkä siksi ole valmis vielä työelämään. Tai olen valmis työelämään, mutta en ole valmis laittamaan K:ta tarhaan. Siksi meikkaaja-maskeeraaja -kouluunkaan en vielä mene, vasta sitten kun pystyn suoraan koulusta siirtymään työelämään. Ja töitähän ehtii tehdä, tämä aika pienten lasten kanssa on koko ajan hupenemassa ja se on arvokasta aikaa.
Terveys kiinnostaa kauneuden ohella. Kehon hyvinvointi on samalla mielen hyvinvointia. Haluan itse huoltaa kehoani oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla. Tällä hetkellä molemmat ovat hakusessa, mutta ajatus löytyy. Haluan huoltaa kehoani, jossa ja jonka kanssa elän.
Nyt olen päättänyt jättää herkut vain viikonlopuille, jotta imetyksen lopettamisen jälkeen ei tulisi ylimääräisiä kiloja ihan turhaan. Samalla kasvotkin pysyvät näpyttöminä ja hampaatkin säästyvät turhilta sokereilta! Tilanne on siis win-win. Eikä tämä herkuttomuus ole tuntunut kamalalta, en tosin tiedä johtuuko päänsärkyni sokerin puutteesta vai univelsta vai jumittuneista hartioista. Tai kenties kaikista noista yhteensä? Tulipahan taas (päänsärky) hyvään aikaan, että vaikea sanoa. No, joka tapauksessa, en ole siinä asiassa, mistä piti kirjoittaa. Vaan....
En ymmärrä miksei ihmiset huolehdi itsestään! Jos suomalaisista puolet on jo ylipainoisia, niin voi apua! Enkä ymmärrä miksi lihavat ihmiset luulevat, että laihdutuspillerit tai tv-Shopin ihmevekottimet ("käytä vain 10 min/ pv ja saat pysyviä tuloksia viikossa!") auttavat tai ovat juuri se oikea keino. Helppous, sitä kaikki haluaa. Ihmiset eivät halua nähdä vaivaa, vaan kaiken pitäisi tapahtua sormia napsauttamalla, mitään muuttamatta! Miksi normaali, varmasti toimiva ja turvallinen, syö vähemmän, terveellisemmin, monipuolisesti ja usein sekä liiku enemmän, miksi sitä ei toteuteta?? Miksi vähäinen liikunta ja ruokatottumusten yms elintapojen muutoksettomuus muka vaikuttaisi siihen, että paino laskisi ihme pillereitä ja laitteita käyttämällä nopeasti, vaikka paino on noussut useiden vuosien ajan?? Ja kuinka helpostihan se nousee, pudottaminen on pitkä tie, mutta sinnikkäät palkitaan.
Yksi erittäin hyvä esimerkki liikunnan hyödyistä on isoäitini. Hän on jo yli 80-vuotias ja erittäin reipas ja hyväkuntoinen! Hänkin on aina harrastanut enemmän hyötyliikuntaa, liikkunut kävellen ja pyörällä ja onn käynyt näin eläkkeellä vanhusten voimistelussa ja harrastaa runonlausuntaa ja kuorossakin ollut.
Lapsilleni haluan opettaa, että liikunta on mukavaa ja normaalia, joka kuuluu arkeen. Aina ei tarvitse autoa ja liikunnan erimuodot tulisivat tutuksi, jotta he löytäisivät omansa. Sama siis terveellisen ruokavalion kanssa. Herkkuja vain viikonloppuna tai jossain juhlissa. Siellä saa mehua, muuten ei mielellään ja limua ei ollenkaan. Onneksi muumi-purkka on kova sana, samoin fluoritabletit! Lapsethan liikkuisivat paljon enemmän, mitä nyt liikkuvat. Taitaa äiti olla laiska :) No ei. Aina ei vain pysty, kun arjessa on muitakin velvoitteita... Ikävä kyllä minulla ei ole talouden hoitajaa!
Nyt huomaan, että minulla on muutenkin menossa henkistä kasvua. Huomaan sen raha-asioita miettiessäni. En ole koskaan osannut säästää. Nyt huomaan ajattelevani eri tavalla. Haluan saada mahdollisimman paljon rahaa säästöön enkä mitään lainaa!! Haluan saada autolainan ja luottoni niin nopeasti maksettua kuin mahdollista. Stressaavaa... Ihan typerää, luotto siis. Ihmisten huijausta ja juuri sitä heti-kaikki-mulle-tänne -asenteen ruokkimista. Ja ne pikavipit!! Kuka hel****i ne keksi tai sallii??! Niihin en ole sortunut, mutta liian moni on. Se jos mikä on ihmisen ajattelu- ja ymmärrystason alentumisen hyväksikäyttöä.
Olisi ihanaa aloittaa aamut joogalla. Tai edes venyttelyillä. Pitäisi lapsillekin ottaa päivittäinen jumppa-hetki, jossa touhuttaisiin kaikenlaista kivaa! Voi voi, kaikkea sitä onkin ideoita mielessä, mutta toteuttaminen aina jotekin jää tai vähän kärsii... Kyllähän sitä ehtii, eikä stressiä siitä oteta!
Nyt kaikki kävelylle, jonka jälkeen jalat kylpyyn ja rasvaukseen, kasvoille kuorintaa ja naamiota ja kropalle kuorintaa ja ihanaa kosteusvoidetta! Ja omalta kullalta vielä hartiahieronta! Voilá!
Minusta tulee meikkaaja-maskeeraaja. En tiedä, miksi en ole sitä aiemmin keksinyt/ tiedostanut. Olen aina pitänyt meikkaamisesta ja laittautumisesta. Kauneus ja terveys on aina kiinnostanut ja kiinnostaa edelleen! Yhtä hyvin voisin olla personal trainer, jumppaohjaaja tai ravitsemusterapeutti. Ah, niin kiinnostavaa! :) Olenkin tässä kotona ollessani kerännyt tietoa erilaisista lähteistä ja itse kasvattanut tietouttani ja kirjoitellut asioita ylös. Olen jotenkin tosi innostunut!
Motivaatiota ja innostusta on ihan mielettömästi! Jos K olisi vähän isompi, niin menisin kouluun saman tien! K on vielä liian pieni, enkä siksi ole valmis vielä työelämään. Tai olen valmis työelämään, mutta en ole valmis laittamaan K:ta tarhaan. Siksi meikkaaja-maskeeraaja -kouluunkaan en vielä mene, vasta sitten kun pystyn suoraan koulusta siirtymään työelämään. Ja töitähän ehtii tehdä, tämä aika pienten lasten kanssa on koko ajan hupenemassa ja se on arvokasta aikaa.
Terveys kiinnostaa kauneuden ohella. Kehon hyvinvointi on samalla mielen hyvinvointia. Haluan itse huoltaa kehoani oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla. Tällä hetkellä molemmat ovat hakusessa, mutta ajatus löytyy. Haluan huoltaa kehoani, jossa ja jonka kanssa elän.
Nyt olen päättänyt jättää herkut vain viikonlopuille, jotta imetyksen lopettamisen jälkeen ei tulisi ylimääräisiä kiloja ihan turhaan. Samalla kasvotkin pysyvät näpyttöminä ja hampaatkin säästyvät turhilta sokereilta! Tilanne on siis win-win. Eikä tämä herkuttomuus ole tuntunut kamalalta, en tosin tiedä johtuuko päänsärkyni sokerin puutteesta vai univelsta vai jumittuneista hartioista. Tai kenties kaikista noista yhteensä? Tulipahan taas (päänsärky) hyvään aikaan, että vaikea sanoa. No, joka tapauksessa, en ole siinä asiassa, mistä piti kirjoittaa. Vaan....
En ymmärrä miksei ihmiset huolehdi itsestään! Jos suomalaisista puolet on jo ylipainoisia, niin voi apua! Enkä ymmärrä miksi lihavat ihmiset luulevat, että laihdutuspillerit tai tv-Shopin ihmevekottimet ("käytä vain 10 min/ pv ja saat pysyviä tuloksia viikossa!") auttavat tai ovat juuri se oikea keino. Helppous, sitä kaikki haluaa. Ihmiset eivät halua nähdä vaivaa, vaan kaiken pitäisi tapahtua sormia napsauttamalla, mitään muuttamatta! Miksi normaali, varmasti toimiva ja turvallinen, syö vähemmän, terveellisemmin, monipuolisesti ja usein sekä liiku enemmän, miksi sitä ei toteuteta?? Miksi vähäinen liikunta ja ruokatottumusten yms elintapojen muutoksettomuus muka vaikuttaisi siihen, että paino laskisi ihme pillereitä ja laitteita käyttämällä nopeasti, vaikka paino on noussut useiden vuosien ajan?? Ja kuinka helpostihan se nousee, pudottaminen on pitkä tie, mutta sinnikkäät palkitaan.
Yksi erittäin hyvä esimerkki liikunnan hyödyistä on isoäitini. Hän on jo yli 80-vuotias ja erittäin reipas ja hyväkuntoinen! Hänkin on aina harrastanut enemmän hyötyliikuntaa, liikkunut kävellen ja pyörällä ja onn käynyt näin eläkkeellä vanhusten voimistelussa ja harrastaa runonlausuntaa ja kuorossakin ollut.
Lapsilleni haluan opettaa, että liikunta on mukavaa ja normaalia, joka kuuluu arkeen. Aina ei tarvitse autoa ja liikunnan erimuodot tulisivat tutuksi, jotta he löytäisivät omansa. Sama siis terveellisen ruokavalion kanssa. Herkkuja vain viikonloppuna tai jossain juhlissa. Siellä saa mehua, muuten ei mielellään ja limua ei ollenkaan. Onneksi muumi-purkka on kova sana, samoin fluoritabletit! Lapsethan liikkuisivat paljon enemmän, mitä nyt liikkuvat. Taitaa äiti olla laiska :) No ei. Aina ei vain pysty, kun arjessa on muitakin velvoitteita... Ikävä kyllä minulla ei ole talouden hoitajaa!
Nyt huomaan, että minulla on muutenkin menossa henkistä kasvua. Huomaan sen raha-asioita miettiessäni. En ole koskaan osannut säästää. Nyt huomaan ajattelevani eri tavalla. Haluan saada mahdollisimman paljon rahaa säästöön enkä mitään lainaa!! Haluan saada autolainan ja luottoni niin nopeasti maksettua kuin mahdollista. Stressaavaa... Ihan typerää, luotto siis. Ihmisten huijausta ja juuri sitä heti-kaikki-mulle-tänne -asenteen ruokkimista. Ja ne pikavipit!! Kuka hel****i ne keksi tai sallii??! Niihin en ole sortunut, mutta liian moni on. Se jos mikä on ihmisen ajattelu- ja ymmärrystason alentumisen hyväksikäyttöä.
Olisi ihanaa aloittaa aamut joogalla. Tai edes venyttelyillä. Pitäisi lapsillekin ottaa päivittäinen jumppa-hetki, jossa touhuttaisiin kaikenlaista kivaa! Voi voi, kaikkea sitä onkin ideoita mielessä, mutta toteuttaminen aina jotekin jää tai vähän kärsii... Kyllähän sitä ehtii, eikä stressiä siitä oteta!
Nyt kaikki kävelylle, jonka jälkeen jalat kylpyyn ja rasvaukseen, kasvoille kuorintaa ja naamiota ja kropalle kuorintaa ja ihanaa kosteusvoidetta! Ja omalta kullalta vielä hartiahieronta! Voilá!
sunnuntai 7. kesäkuuta 2009
Tuhma Uhma!
Se on rasittava vieras, mutta kuitenkin niin tarpeellinen ellei miltei pakollinen. Se tulee pyytämättä, pysyy liian kauan eikä lähde edes käskemällä. Se on rasite lapselle ja vanhemmille. Se näyttäytyy, kun sitä vähiten toivoo. Se iskee lapseen kuin salama ja muuttaa hänen käyttäytymistään huonommaksi kuin oikeasti onkaan. Sitä se uhma on.
Se on nyt siis meilläkin. Jonkun aikaa mietin, että onko se nyt sitä vai mitä. En siis osaa sanoa, koska se nyt tarkalleen tai suunnilleen on edes alkanut. Mutta se nyt on SITÄ, huoh. Hyvä ja huono. Hyvä, että tulee kun kerta kuuluu normaaliin kehitysvaiheeseen. Huono, koska se on niiiin ärsyttävää! Entä milloin se loppuu? Veljelläni se on kestänyt jo 22 vuotta. =/
Kaikki on ei, sitten joo ja sitten taas ei ja taas joo. Ahaa... Ei se taida tietää itsekään. No, eihän se tiedäkään. Jossain kirjassa luki, että pitää antaa kaksi vaihtoehtoa: "Syötkö puuroa vai muroja? Syötkö puuroa vai et mitään? Punainen vai sininen paita?" Meillä kun kysyy, otatko maitoa, ei siihenkään aina tule vastausta! Ensin vastaus on ei. Okei, ajattelet ja laitat maidon takaisin jääkaappiin. Siinä samassa lapsen mieli muuttuu ja sanoo haluavansakin maitoa. Selvä, maito pois jääkaapista ja lasiin. Ole hyvä. Tällä välin mieli on saattanut muuttua ensin ei ja sitten taas kyllä. Ja auta armias, jos ensimmäisen emmä-haluu:n jälkeen pidät maidon jääkaapissa etkä annakaan sitä lapselle. Huuto kuuluu varmaan naapurin naapuriin saakka. Ei kai se nyt niin vaarallista ole antaa maitoa ensimmäisen ei:n jälkeen, joka on taas muuttunut kylläksi..
No, se mitä nyt oppii itsekin uhmasta, voi hyödyntää seuraavaan uhmailijaan. Kun B:llä uhma loppuu, niin K:lla se taitaa alkaa.
Voi niitä uhmalapsia, joiden vanhemmat ovat itse hukassa. Meinaan vanhempia, jotka eivät huolehdi lapsistaan. He tuskin jaksavat uhmailua. Toisaalta, tuleeko heidän lapsille uhmaa, koska heillä ei välttämättä ole perusturvaa luotuna ja eivät siksi uskalla uhmata (tai siis uhmaa ei tule), koska pelkäävät joutuvansa hylätyiksi. Nämä lapset eivät voi muutenkaan kiukutella vanhemmilleen, koska se ei ole turvallista.
Yritän oppia lapseni uhmailusta ja uhmasta. Yritän miettiä keinoja, jotka olisivat hyviä, kasvattavia, selkeitä ja rauhallisia. Kuinka kohtaan uhmalapsen? Miten puhun, mitkä ovat eleeni, tunteeni, sanani ja äänenpainoni. Vielä en ole lähellekään valmis, en ole löytänyt keinoja, en edes kovin miettinytkään. Tämä siis tästä hetkestä eteenpäin...
...Ensiksi siis pitää ymmärtää lasta. Miksi se uhmailee? Olen lukenut, että lapsi tuntee uhmaillessaan itsensä hyvin turvattomaksi ja epävarmaksi. Pitää rohkaista ja olla lähellä, mutta lapsen on itse annettava syliintulon merkki. Lasta ei missään nimessä saa jättää yksin itkemään ja uhmailemaan. Eikä sylittelyn hetkeä hukata. Selitysten aika on vasta rauhoittumisen jälkeen. Näin ollaan yritettykin toimia, onhan tuo ihan maalaisjärjellä ja äidinvaistollakin toteutuvaa toimintaa. Joku fiksu on vaan tajunnut kirjoittaa siitä muillekin! :)
"Olipa kerran pieni paha noita Känkkäränkkä nimeltään...."
Se on nyt siis meilläkin. Jonkun aikaa mietin, että onko se nyt sitä vai mitä. En siis osaa sanoa, koska se nyt tarkalleen tai suunnilleen on edes alkanut. Mutta se nyt on SITÄ, huoh. Hyvä ja huono. Hyvä, että tulee kun kerta kuuluu normaaliin kehitysvaiheeseen. Huono, koska se on niiiin ärsyttävää! Entä milloin se loppuu? Veljelläni se on kestänyt jo 22 vuotta. =/
Kaikki on ei, sitten joo ja sitten taas ei ja taas joo. Ahaa... Ei se taida tietää itsekään. No, eihän se tiedäkään. Jossain kirjassa luki, että pitää antaa kaksi vaihtoehtoa: "Syötkö puuroa vai muroja? Syötkö puuroa vai et mitään? Punainen vai sininen paita?" Meillä kun kysyy, otatko maitoa, ei siihenkään aina tule vastausta! Ensin vastaus on ei. Okei, ajattelet ja laitat maidon takaisin jääkaappiin. Siinä samassa lapsen mieli muuttuu ja sanoo haluavansakin maitoa. Selvä, maito pois jääkaapista ja lasiin. Ole hyvä. Tällä välin mieli on saattanut muuttua ensin ei ja sitten taas kyllä. Ja auta armias, jos ensimmäisen emmä-haluu:n jälkeen pidät maidon jääkaapissa etkä annakaan sitä lapselle. Huuto kuuluu varmaan naapurin naapuriin saakka. Ei kai se nyt niin vaarallista ole antaa maitoa ensimmäisen ei:n jälkeen, joka on taas muuttunut kylläksi..
No, se mitä nyt oppii itsekin uhmasta, voi hyödyntää seuraavaan uhmailijaan. Kun B:llä uhma loppuu, niin K:lla se taitaa alkaa.
Voi niitä uhmalapsia, joiden vanhemmat ovat itse hukassa. Meinaan vanhempia, jotka eivät huolehdi lapsistaan. He tuskin jaksavat uhmailua. Toisaalta, tuleeko heidän lapsille uhmaa, koska heillä ei välttämättä ole perusturvaa luotuna ja eivät siksi uskalla uhmata (tai siis uhmaa ei tule), koska pelkäävät joutuvansa hylätyiksi. Nämä lapset eivät voi muutenkaan kiukutella vanhemmilleen, koska se ei ole turvallista.
Yritän oppia lapseni uhmailusta ja uhmasta. Yritän miettiä keinoja, jotka olisivat hyviä, kasvattavia, selkeitä ja rauhallisia. Kuinka kohtaan uhmalapsen? Miten puhun, mitkä ovat eleeni, tunteeni, sanani ja äänenpainoni. Vielä en ole lähellekään valmis, en ole löytänyt keinoja, en edes kovin miettinytkään. Tämä siis tästä hetkestä eteenpäin...
...Ensiksi siis pitää ymmärtää lasta. Miksi se uhmailee? Olen lukenut, että lapsi tuntee uhmaillessaan itsensä hyvin turvattomaksi ja epävarmaksi. Pitää rohkaista ja olla lähellä, mutta lapsen on itse annettava syliintulon merkki. Lasta ei missään nimessä saa jättää yksin itkemään ja uhmailemaan. Eikä sylittelyn hetkeä hukata. Selitysten aika on vasta rauhoittumisen jälkeen. Näin ollaan yritettykin toimia, onhan tuo ihan maalaisjärjellä ja äidinvaistollakin toteutuvaa toimintaa. Joku fiksu on vaan tajunnut kirjoittaa siitä muillekin! :)
"Olipa kerran pieni paha noita Känkkäränkkä nimeltään...."
Tilaa:
Kommentit (Atom)