Summa summarum

Vihdoin on se aika, kun tämä vuosi päättyy. Seuraavan odotan olevan hyvä, parempi kuin tämä vuosi. Siihen ei paljoa vaadita, mutta enempää murheita ei jaksa kantaa.

Vuosi 2013 on ollut lukunsakin mukaan epäonninen. Elämäni hirvein vuosi. Vähän kyllä jo aikaisempina vuosina on pelottanut vuoden -13 tulo, johtuen taikauskoisuudestani. Nyt tämän vuoden lähes tulkoon läpi käyneenä voin todeta, että pelko on ollut aiheellista vaikkei (luojan kiitos) sitä ole silloin tiennytkään.  Liikaa surua, murheita, kyyneliä, henkisen jaksamisen puutetta ja mielen järkkymistä. Vuosi on mennyt sumussa. Ei siitä oikeen mitään muista... Hyvät asiat ovat hautautuneet suurten surujen alle. Vaikka ihania hetkiä on ollut! Keke oppi pyöräilemään ilman appareita, Adepade on vaan aina niin suloinen ja Bensku on oma ihana itsensä, vaikka onkin koetellut meitä 6v uhmansa kanssa. Lapset ovat olleet se suurin ilon tuottaja. Hauskoine juttuineen ja touhuineen! Meillä lapset ovat perineet isänsä huumorintajun :) ilman miestäni, äitiäni ja läheisten tukea olisin varmaan pohjoisempana Tuusulaa tällä hetkellä.. Kiitos teille tuesta, ajasta, kuuntelemisesta, ymmärtämisestä, avusta ja rakkaudesta! <3 p="">
Itse on omassa elämässään luonnollisestikin niin lähellä omia asioita ja tapahtumia, että aina ei näe koko kuvaa selkeästi. Eräs ihana ystäväni sanoikin minulle aivan ihanasti ja viisaasti, kun valitin miten sekaisin olen tällä hetkellä enkä tunne itseäni omaksi itsekseni. Ystäväni vastasi:" mutta sehän ei olisi ollenkaan normaalia, jos et olisi yhtään sekaisin nyt." Se sai minut tajuamaan, että kyllä, saan olla sekaisin ja se on normaalia, mutta se menee ajallaan ohi.

Halusin paeta kaikkea normaalia elämääni. Ikään kuin muuttaa kaiken, jotta jo tapahtuneet kamalat asiat eivät olisi tapahtuneet. Olin innoton eikä mikään kiinnostanut, huvittanut tai naurattanut. Halusin elää ihan muunlaista elämää, halusin tehdä kaikkea ja olla menossa. Jotta ei tarvitse miettiä mitään. Loppupeleissä, mitä se olisi auttanut? Asiat on kohdattava, sillä ne tulevat vastaan kuitenkin. Ne täytyy käsitellä oman mielenterveyden kannalta. Se tunteiden kirjo ja myrsky, mitä tänä vuonna on koettu on aivan laidasta laitaan. Yllätyin myös, miten monta vaihetta surutyössä on se voi viedä parikin vuotta. Onneksi yksi selviytymiskeinoni on puhuminen. Olen puhunut kaikille. Ja vaikka yleensä on yksityisiä asioita, niin näistä en ole sensuroinut mitään, kenellekään. Ja yllättäen huomaa, että on muillekin sattunut ja siinä he seisovat tukevasti jaloillaan. Joten se on aivan turhaa olla puhumatta. Puhuminen helpottaa, on äitini aina sanonut ja niin helpottaakin!

Tänävuonna olen oppinut sen, että asioita ei kannata jättää "huomiseen". Ne kannattaa tehdä heti. Asiat, joita haluat toisille sanoa, sano heti. Positiivisuus, hyvä tahto ja auttaminen on asioita, joista saa muut hyvälle tuulelle ja niin saat itsesikin. Itselle on ainakin jäänyt vahvasti mieleen auttaminen. Kun itse on saanut apua ihan tuntemattomilta suurimmassa hädässä, haluaa itsekin auttaa muita. Aloitan tietysti läheisimmistä ja tarpeen tullen vastaantuleviakin.

 Elämän rajallisuus voi tulla yllätyksenä, siksi elämästä pitää tehdä sellaista kun sen haluaa olevan. Miten sinulla on hyvä olla, millainen olet, millaisena haluat että sinut muistetaan? Jos saisit elää enää yhden vuoden, miten eläisit sen? Mitä haluat sanoa läheisillesi?

Itse haluan luoda ympärilleni hyvää, niin hyvin kuin pystyn. Mutta aion myös sanoa suoraan, jos on jotain sanottavaa.  Asiat voi tiestysti esittää monella tavalla, yritetään hyvään siinäkin. Olen varma myös siitä, että millainen itse on, sellaista ammentaa ympärilleen. Omia voimavarojaan pitää kuunella, jottei elämänlaatu huonone liikaa.

Vuonna 2014 aion keskittyä yritykseeni, liikunnan harrastuksiini (oma hyvinvointini auttaa jaksamaan toteuttamaan muutkin asiat), ihanaan perheeseeni, olla ystäviin enemmän yhteydessä, nauttia elämän pienistäkin hetkistä.

Aivan ihanaa Uutta Vuotta 2014 juuri Sinulle!!!!!!

Joulun tunnelmaa

Etupihaamme koristaa suuri lyhty

"Neljä yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen…"

Sieltä se joulu vaan lähestyy, mutta missä on lumi?! Ei tunnu joululta, koska ulkona ei näytä siltä. Joululahjat on hankittu ja suurinosa paketoitukin. Kotiin on tuotu joulukoristeita ja kuusikin. 

Kaunista :) 

Rakastan kynttilöitä! Niillä saa luotua aivan ihanan tunnelman! Samoin joulukuusemme valot pimeässä huoneessa… 

Pikku tonttuja

Kävin lasten kanssa Koiramäen pajutallilla ensimmäistä kertaa ja ihastuin! Sieltä mukaan lähtivät kolme tonttua ja joulupukki. 

Aivan ihania käsitöitä ja erittäin sopivaan hintaan!!!

Joulupukkimme ja istuva tonttu pääsi lopulta hyllyn reunalle.

Eilen pikku Adepade tuli kuumeeseen ja tämän päivän osalta peruuntu työt sekä muut suunnitelmat. Lapset aloittivat joululoman päivä aikaisemmin ja tänään ollaan vietetty rauhallista päivää leffaa katselleen ja pelaillen. Sen verran piti kuitenkin päiväkodissa käydä, että saatiin viedä joululahjat hoitajille.

Kuinka pitkälle lennokki lentää?

Tässä syntyy joulukortteja

Päiväkodissa oli järjestetty mukava jouluhenkinen ilta perheille. Siellä oli pipareiden koristelua, joulukorttien tekoa, lennokkien lennättämistä, glögiä+mehua ja joulumusiikkia. Vanhempia lapsineen oli kiitettävästi ja ilta oli todella onnistunut! Kaikilla oli mukavaa ja aika meni nopeasti.

Joulusta eniten odotan tänävuonna jälleen sitä rauhallisuuden tunnetta, joka tulee jostain sisältä aina aattona. Odotan lasten riemua lahjojen kanssa ja mukavaa, leppoisaa oleskelua lähimmäisten parissa. Odotan myös kaunista tunnelmaa. Sitten seuraakin uusi vuosi….

Kaunista ja ihanaa joulua kaikille!!!

Joulufiilistelyä :)

Hitsit, mitä kiiireitä taas ollut! Ihan ku aina ;)

Alotettiin duunissakin kirjottaa blogia, jota pääset lukemaan tästä! Sen puuhailussa saa menemään aikaa, se on kivaa!! Ja vaikka töitä olisi vähemmän, niin aina on jotain mitä ptää tedä ja jonnekin mennä ja jotain asiaa hoitaa.. Paljon on uusia asioita, joita pitää opetella, mutta onneks mulla on maailman paras kirjanpitäjä!!!

Viime viikonloppuna pidettiin Keken Halloween-synttärit ja niitä olikin kiva järjestää! ja thank god on netti, mistä on niiiiiin helppo tsekkaa koristeluja ja tarjoiluja!! Homeiset patongit, muinaiset muumionakit... :D eikö kuulostakin karmivan herkullisilta!?

Yhtä juhlaa oli viime viikonloppu, meijän Keken synttärit ja kaverin muksun synttärit. Ens viikonloppuna mun rakkaiden ystävien kanssa pikkujoulut ja siit seuraavana lauantaina meen kattoo ihanan ystäväni kanssa Kummanki kaa-showta!! <3 :="" actionia="" eli="" mik="" mukavampaa="" mutta="" p="" riitt="" s="" sen="">

Joulun odotus on alkanut, ostettiin joulukalenterit lapsille!! Pitäis kaivaa jouluvaloja pihalle (mieluummin talvivalot tai vaan pihavalot...) ja jotain valojuttuja sisään. Joululehtiä tekis mieli alkaa selailemaan ja kaupassa sitä hiplailee joulukoristeita unelmoiden... Pitäis se oma varasto tsekkaa, että mitäs sitä olikaan jo olemassa ja tarvitaanko jotain lisää vai ei. Kuukauden päästä saa jo ottaa sen valkoisen kuusen esille <3 it="" love="" p="">Tässä vähän inspistä....

Syksy on tullut

Hrrr, kylmä syksy on saapunut.. Todella vaikea mitettiä,mitä sitä pukee, kun tuntuu olevan jäässä kaikissa muissa vaatteissa paitsi toppatakissa ja sen aikahan ei vielä ole... Toisaalta kyllä ihan hyvä, en odota tulevaa talvea ollenkaan.. Se lumen ja pakkasen määrä, ei kiitos! Iltasinhan on ihanaa polttaa kynttilöitä, niistä tulee kaunis tunnelma ja olen aina rakastanut kynttilöitä, mutta en sitä kylmää.....
Niin kiva olis pitää meillä kotona jotkus syysbileet ennen tosi kylmiä kelejä, että pääsis vielä tohon meidän terassille. Jäävät varmaan pitämättä, mutta semmosia me ollaan ajateltu jo vähän aikaa.

Olin viime viikon kipeänä ja nyt tervehtymässä, yskää on mutta sehän nyt voi taas kestää.. Kai? Oon käyny pari kertaa nyt hierottavana, vitsit mun selkä ja hartiat on jumissa. Sen salin kun sais taas kalenteriin niin olis hyvä juttu. Kyllä vuorokaudessa sais olla enemmän aikaa tai sit tällä nykyisellä määrällä sitä kun sais aina kaikki jutut menee niin että ehtis ja pääsis enemmän ja kaiketi rauhassa.. No, järjestely kysymyshän se on, mun työkuviot ei aina mee ihanteellisesti, kun saattaa olla keskellä päivää jopa 5h taukoo.. Kait ne siitä tasottuu aikanaan.

Tässä ei ihan välity se kaunis tunnelma, mutta on ainakin vähän osviittaa...

"Olet todella viisas, elät vain hetken verran"

Miten usein olenkaan aloittanut blogini lauseella "taas on mennyt aikaa siitä kun viimeksi olen tänne kirjoitellut..." ? Noh, taas voisi sanoa samaa. Mutta on tässä ehtinyt tapahtuakin yhtä sun toista!!

Kesä alkaa hiipua ja luonto valmistautua vastaanottamaan syksyä. Kyllä se oma mieli alkaa olla uusissa kuvioissa ja toivon sydämestäni, että nyt alkaisi taas hyvät ajat. Oman firman laitto pystyyn, töiden teko ihanien asiakkaiden kanssa, päiväkoti aloitettu jälleen.. Se olisi uudenlaiseen arkeen totuttelua siis. Alku on mennyt hyvin joka osalta! Lapset aloittivat päiväkodin vähän liian iloisina ja päästiin siis liian helpolla, joten odottelen sitä "romahdusvaihetta" kun sinne meno ei olekaan niin kivaa. Eka kuukauteni omalla yritykselläni meni täysin yli odotusten ja nyt onkin outoa, kun elokuun alku on ollut hiljainen. en tosin edelleenkään odota, että kalenterini olisi buukattu, mutta syvästi sitä toivon ja jollain tavalla tiedän, että kyllä tästä hyvä vielä tulee!! Ideoita pyörii mielessä ja uusia ideoitakin alkaa syntyä lisää :) On ihanaa päästä toteuttamaan itseään ja ideoitaan ja nähdä konkreettisesti asiakkaiden tyytyväisyys ja aidot reaktiot juuri minun tekemästäni työstä! Se tuntuu todella hyvältä. Sain myös aivan ihanan kirjapitäjän, jolle voin esittää kaikki tyhmimmätkin kysymykset :D

Ai että nautin tästä nykyisestä rytmistä! Työni alkaa vähän myöhemmin ja saamme lasten kanssa viettää rauhallisia aamuja, rauhassa aamupalaa, lastenohjelmia ja leikkejä. Sitten vasta päiväkotiin. en ole aikaisemmin tajunnutkaan miten paljon kivemmalta tämmöinen rytmi tuntuu, kun aina olin ajatellut että kahdeksasta neljään työ ma-pe välillä on paras, kun on lapsia! Illallakin jaksan valvoa vähän pidempään kuin puoli kymmeneen, joten saan olla rakkaan mieheni kanssa iltaisin, kun lapset ovat meneet nukkumaan.

Meillähän kävi sellainen onni, kun mieheni loma loppui ja oma työni oli jo alkanut, että mummi ja isotäti hoitivat lapsiamme, joten heidän ei tarvinnut mennä varapäiväkotiin. Siitä olin kyllä niin onnellinen ja olen edelleen erittäin kiitollinen hoitotädeillemme!!! <3 p="">
Ostin kaksi kirjaa itselleni tällä viikolla. Toisen olenkin jo lukenut ja laittanut eteenpäin. Molemmat kirjat koskevat kuoleman jälkeistä elämää. Erittäin hyviä! Se tämän hetkinen, jota luen, on nimeltään "Sielun ikuinen elämä" ja kyllä eilen silmät kostuivat sitä lukiessa. On hienoa, että saa vahvistusta omille ajatuksille, että on kuoleman jälkeistä elämää. Ja että edeltä menneet voivat tulla käymään meidän luona. Tästä aiheesta voin kirjoittaa joskus myöhemmim, siitä tulisi aika pitkä sepustus ja nyt en tunne siihen sellaista inspiraatiota. Nimittäin se kirja, jota nyt luen on myös vähän raskas luettava vaikkei heti ehkä niin voisi kuvitella. Luulenpa, että koen sen välillä raskaaksi luettavaksi, koska olemme kokeneet niin monta läheisen menetystä tässä lähiaikoina. Kyllä kirjan tekstit kolahtaa. En tiedä, johtuiko eilisen matalapaineesta vai kirjan rankkuuden tunnusta vai kenties molemmista, mutta kirjaa lukiessani minulle tuli päänsärkyä. Onneksi se meni Panadolilla ohi... mutta voi olla että teksti vaikuttaa myös fyysisesti. Olen niin tiedonnälkäinen ettei tuommoiset haittaa. Minun on vain pakko saada tietää. Mielellään kaikki ja heti :) sellainen olen.

Kestän kyllä paljon ja ajattelen asioita hyvin paljon. yritän ajatella asioita monelta eri kantilta, vähän niinkuin joku asia olisi muovailuvahaa ja sitä pyörittelisin käsissäni tutkien sen eri puolet. Siitä olen helpottunut, mitä kirjassa sanottiin kuolemasta, että ennen kuolemaa sielu on lähtenyt ettei se koe sitä traumaa ja kipua, mikä keholle tapahtuu. Juuri esim. kolari. Ennen törmäystä sielu on juuri lähtenyt ja jättänyt kehon, jottei se saa liian suuria traumoja ja tunne kipua ja pääsee näin käsittelemään maanpäällisen elämänsä aikana toteutuneita tehtäviään ja oppejaan. Sielullamme on aina tiettyjä tehtäviä, joita sen pitää täällä ollessaan toteuttaa ja kun kaikki on tehty, sen on aika poistua ja myöhemmin palata uusien oppimistehtäviensä kanssa uuteen kehoon. Eikös olekin mielenkiintoista!? Kaikella on tarkoitus. Sattumaa ei ole, on vain ajoitus, ja ne mitä pidämme sattumina on oikeasti tarkoitettu tapahtuviksi. Jos emme muuten tajuaisi tiettyyn suuntaan kulkea, tapahtuu "sattuma".

Olenkin miettinyt omia tehtäviäni, mutta enemmän mietin isääni. Mitkä olivat hänen tehtäviään. Nyt kun ajattelen, niin hän hän oli "valmis". Kaikki oli tavallaan juuri niinkuin piti. Minusta isä oli viimein onnellinen, meidän välit olivat tulleet erittäin läheisiksi ja hän oli tehnyt elämästään sellaista kuin oli aina halunnut. Ja olen varma, että hänen koiransa Roni oli hänen sielunperhettä. Sellaista yhteyttä ei kovin usein näe. Ehkä koiran eloonjääminen kolarin jälkeen oli myös tarkoitus tulla lohduttamaan meitä ja viemään samalla isällemme terveiset meiltä. Ja  kyllähän isäkin kävi luonani. Kuukausi kuolemastaan. Se oli myös lohduttavaa. Se tapahtui niin, että olin päiväunilla ja heräsin siihen, että hän tuli viereeni. Nyt kirjaa (tai kirjoja) lukiessani olen sieltä saanut vahvistusta myös sille, että nukkuessamme olemme herkemmillämme vastaanottamaan energiaa, joten ei ihme että se kävi silloin kun nukuin ja heräsin siihen!

 No mutta se näistä ja kohta puoliin työn touhuun!
Kaunista viikonloppua kaikille! <3 br="">

Food Shit - Shit Food

Blaaah, ällö-mussutus-possutus-sunnuntai! Tunnen sen naamaani puskevista finneistä ja reisien leventymisenä.. En muista milloin olisin viimeksi näin pahasti possutellut... Mutta sallin sen tänään itselleni. Nyt kyllä kuulostaa pahasti siltä, että en yleensä herkuttelis. BullShit. Mähän syön herkkuja, jos haluan. Yleensä haluan -ja syön.

Noh, anyway, huomenna palaan ruotuun oikeen kunnolla. Kerran viikossa karkkipäivä ja vähäisellä määrällä alkakoon. Mihinkään täyskieltoon en tosiaan aio, miksi edes pitäisi? Tarkoitukseni on nauttia elämästä, ei stressata ravinnosta tai keskellä viikkoa nautitusta pullasta. Haluan kuitenkin syödä puhtaasti ja ravintorikasta ruokaa, jotta voin hyvin. Ihoni kertoo kyllä kaikki herkujen tai puhtaan ruuan tuomat vaikutukset. Kyllä, suklaasta saa finnejä!!

En aio hairahtua trendi-ruokailuun täysillä, kaikkiin uusiin villityksiin. Yritän pitää maalaisjärjen mukana. Syödä pitää niin monta kertaa päivässä etten osaa pitää sitä elimistön polttoainetankkauksena. Ruuan kuuluu maistua hyvältä, ei sitä muuten saa alas. Se, että se maistuu hyvälle ei tarkoita että siihen lisätään kermaa, rasvaa ja suolaa reilulla kädellä. Taas se maalaisjärki käyttöön. Maustehyllyiltä löytää kyllä kaikkea kivaa, samoin tuoreet yrtit kannattaa hyödyntää! :)

Ruokailu ei saa hallita päiviä. En halua että joudun ajattelemaan sitä koko ajan. Se ei ole normaalia, ja siitä ei voi seurata normaalia. Se on vähän pelottava ajatus, koska olen nuorempana kärsinyt syömishäiriöstä. En tosiaan halua sille linjalle enää. Tarkoitus olisi pitää huolta kropasta, ei rikkoa sitä.

Selvästi havaittavissa morkkista. Haaveilen iltalenkkeilystä tai salista, mutta arvaatko olenko menossa?
Oikein. En ole. Tänään possutellaan ja ollaan paikoillaan niin paljon kuin pystyy. Omg. Kuulostaa niin pahalta ja sitä se on. Tästä saa hyvää lisämotivaatiota taas siihen toiseen suuntaan!!

No joo, kyllä se tästä. :)

Black clouds above our heads

Elämästä ei voi koskaan tietää ja joskus syytkin selvenee vasta myöhemmin.. Neljät hautajaiset puolen vuoden sisään vetää hiljaiseksi. Miksi? Mitä vielä? Tämä alkaa jo riittää, eihän tätä voi enää kohta todeksi uskoa.. eli musta surun pilvi ei väisty päältämme hetkeen.

Onneksi ollaan oltu rakkaan mieheni kanssa pitkään yhdessä että ei tarvii kummankaan miettiä omia reaktioitaan tai omaa tapaa surra tai mitä vaan. Ollaan tuki toinen toiselle ja toista on  helppo tukea, koska tunnemme toisemme niin hyvin. 11 yhteistä vuotta takana ja monen monta vielä edessä! ♡

Olen tässä ollut jo noin 1,5kk kotona, uusia kuvioita suunnitellut ja hoidellut kaikenlaisia asioita.. monta rautaa tulessa ja kotona en ole päivääkään maannut! Jos kalenteri näyttää tyhjää, ollaan vietetty lasten kanssa vapaapäivää ja aina sitä jotain tekemistä ollaan keksitty. Nyt ollaan nautiskeltu tästä Välimeren ilmastoa muistuttavasta kuumuudesta omalla kotipihalla. Sadetin on ollut ahkerassa käytössä eikä ole ihan hirveesti haitannut että sieltä tulee jääkylmää vettä! Kiljunta on kuin huvipuistossa :) Käytiin sitten veden säästämiseksi -ja muutenkin- ostamassa puuha uima-allas! Vettä on noin 20cm, täysin puhallettava ja siinä on pieni liukumäki, dinon suuhun saa heittää 6 mukana tullutta palloa ja vesiletkun kun liittää niin palmusta ja "vesiputousseinästä" tulee vettä. Tosi hauska!!!  Ja siihen mahtuu 5 lasta just sopivasti :)

Kynsien teko muotilla tuntuu helpommalta ja on niin paljon siistimpää kuin tipit! Täytyy vaan sitä nopeutta kehittää kun jään liikaa pipertämään :) en kyllä aio tarkkuudesta tinkiä paitsi silloin kun teen itselleni vasurilla oikean käden kynsiä.. silloin ei voi rima olla kovin korkea! ;) Jotenkin ideoita koristeluihin ei nyt synny... ainakaan kun tekee itselle. Tajuaa aina jossain vaiheessa, että hei nyt oliskin se hetki kun pitäis jo pohjakoristelut/ värit edes tietää! Sitä vaan tekee ja sit tulee semmonen paniikki että nyt äkkiä vaan jotain...  ja se viilaaminen :D itelle voi olla "vähän" rajumpi.. kröhöm.. kynsinauhat verillä välillä kun pistää vähän ronskimmin viilan laulamaan ;) ei jaksa omat sormet niin kiinnostaa, asiakkaiden kanssa ei tulis mieleenkään viilata silleen! Enkä kyllä hyväksyis, jos joku muu viilais silleen mun kynsiä.

No niin, alkaa päivä painaa kun hermot menee eikä saa ajatuksia koottua. Oliks kumpikaan koista nyt niin uusia juttuja!? Riippuu keneltä kysyy.. mä voin kyllä vastata, niin ei tarvii arvailla. Ne eivät ole mitenkään uusia asioita. Temperamenttia löytyy ja Välimeren jengiin verrattuna oon ihan leppoisa tyyppi, hehe ;)

Paljon mahtavia juttuja tulossa kesällä/ syksyllä!!! Niistä kerron heti kun voin :) mutta ihania ja mielenkiintoisia! Aina on onneksi hyviä asioita ja niitä osaa arvostaa ihan eri tavalla ja ottaa irti enemmän kun luonto pitää mielessä sen toisenkin puolen.. pitää mielessä tai on näyttänyt.. vaikka en ole koskaan pitänyt asioita täysin itsestään selvinä ja olen jalat maassa tyyppiä. Hauskaa pitää olla ja hullutella mutta sellaista kiittäämätöntä ja saamatonta, itserakasta tyyppiä mä en voi sietää.

Kynsikurssi ja itsetehtyjä hamppareita

Tuntuu, että alotain aina sanomalla "taas on aikaa kulunut edellisestä postauksesta..." Jep, onhan nytkin aikaa mennyt, koska ei olisi?

Vappu tuli ja meni. Ilmapallot oli ja Keken pallo lähti jopa tuulenpuuskan mukana karkuun, yksi paino ei riittänyt pitämään sitä paikoillaan.. No se, lähti sitten vaarin ja ukin luo ja uusi samanlainen pallo saatiin Cittarista ja vieläpä vaivaisella kahdella eurolla! Ennen vappua kokeilin Pirkan ohjetta "Chorizo-jauhelihaburgerit" ilman sitä chorizoa ;) Ja ne oli hyviä! Sit paistettiin Rainbow:n Lankkuperunoita ja syötiin terassilla! Kyllä oli hyvää!!! Ja helppo tehdä.

Tällä viikolla kävin vihdoin ja viimein rakennekynsikurssin! Geelillä opeteltiin, kun niillä olen jo tehnytkin itse oppineesti.. Voi video, kyllä oli hyvä kurssi ja sain erittäin hyvät neuvot ja ihan yksityisopetusta!! Mahtavaa! :) Kurssilla tein kahdet kynnet, toiset tipeillä ja toiset muotilla. Muotit olivatkin uusi juttu, en ole niitä itselle ikinä kokeillut, koska luulin ettei niillä pysty itselle tekemään -olin väärässä! Eilen kokeilin sitten senkin, että tein muoteilla itselleni eikä se nyt mahdotonta ole! Muotit antavat enemmän tilaa luovuudelle ja pidän enemmän niistä nykyään vaikka ihan perusranskalaiseen :) Eivät tipitkään huonot ole, olen nyt vain enemmän innostunut muoteista :) Geelituotteetkin vaikuttavat hyviltä! Mulla on ollut vaan nettikaupoista ostettuja geelejä yms, ja esim. viimeistelygeelini on ollut ihan paska suoraan sanottuna. Enää ei tarvitse sellaisesta murehtia! Nyt vaan lisätreeniä ja ai että!! Kyllä mä tykkään!!!

 Tässä 1. mallin kynnet, tipeillä, ranskalainen geelaus ja pienet maalaukset+hileet+timantit.

 Tässä mallin nro.2 kynnet, ekaa kertaa muoteilla tehty. Alapuolella vihreää hilettä, päällä keltaista. Pikkusen maalausta ja timantit.

 Nämä viimeiset kolme kuvaa on sitten mun kynnet, jotka tein ekaa kertaa muotilla itselle. Alapuoli neon pinkki ja päällä valkoinen ranskalainen geelaus ja glitteriä ja maalausta.

ikävä

Korvissani kuulen äänesi ja naurusi.

Katson ympärilleni enkä näe sinua,

mutta tiedän, että olet tässä.

Lähellä, tässä ihan vieressä.

Kuuletko, kun puhun sinulle?

Kuuletko kuiskaukseni ja sisälläni huutavan ikävän?

Viekö tuuli viestini luoksesi vai kuuletko ne jo ajatuksistani?





Inspiration

Kaikenlaista on taas ollut ja aika lentää kuin raketilla!!

Viimeiset kaksi työpäivää pärähti käyntiin ja sit ovet aukeaa unelmilleni! Niinhän se menee, että never say never. Pitää taas todeta, miten hyvin se mun osalta pitää paikkaansa. Musta kun ei ikinä pitänyt tulla yrittäjää, niin nyt sit on tulossa! Se ajatus on saanut tässä aikojen kuluessa enemmän ja enemmän valtaa ja tarvetta totetutua. On ihanaa päästä tekemään jotain, mitä oikeasti haluaa, saada määrätä itse aikatauluja ja silleen. Oon niin täynnä intoa ja onnea! Jotain tämmöistä positiivista potkua tähän hetkeen tarvittiinkin. Ajoitus tuntuu oikealta. Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että hyvä ettei tämä tapahtunut syksyllä. Liian raskaita asioita tapahtui talvella, että kiitän onneani etten ollut asiakaspalvelutyössä saati yrittäjänä tuolloin.




Olen ottanut itselleni semmoisen elämän projektin, panostan enemmän treenaukseen. Otin sitten itselleni pt:n ja miten hyvän pt:n sainkaan!!!!! On ruokavaliotkin ja kaikki. Oman pt:n kanssa treenaaminen on vaan niin helvetin siistii! Tällä hetkellä ollaan menty kaksi 1,5h treeniä viikossa yhdessä, sitten mulla on 1h tanssia ja yksi oma salitreeni (muksut on samalla jumpassa, niin mikäs siinä :) )




Ruokavaliopuolella on paljon tekemistä vielä, koska olen laiska. Ei jaksais olla koko ajan tekemässä ruokaa ja kun lapsille ei viiti syöttää samalla tahdilla riisiä+kanaa, niin sit onkin vähän useempaa sorttia liedellä. Se on useimmiten rasittavaa. Otan itseäni tässä asiassa niskata kiinni. Miksi muuten treenaisin?? Viime viikolla tosin unohdin pinaattikeiton liedelle. Siellä se suli tunnin verran. Kyllä se sulaa oli, mutta puolet oli palanut kattilan pohjaan... Että sellasta. Mä vaan unohdin sen sinne! Totaalisesti unohdin. Muuten ruokapuoli, kuten aamu-, ilta- ja välipalat menee tosi hyvin. Paitsi vapaapäivinä, jolloin on jotain äksöniä. Ja milloin sitä ei olis? ;) Eli paljon riittää petrattavaa! Keittiövaaka on kyllä ihan paras! Osaan kyllä arvioida jo paljonko on 150g rahkaa lautasella, mutta se on silti kivaa punnita asioita. Silti olen siis muuttanut omia ruokailutottumuksia ja ne tuntuvat hyville. Ja on kivaa, että syödä pitää melkeen kokoajan ja nälässä ei tarvitse olla! Keholle ravintoa, jotta se pystyy toimimaan ja jaksaa paremmin ja treenit menee paremmin perille ja palautuminen on parempaa.

Tämä tällä kertaa ja yritän päästä takaisin blogin ääreen, kun juttuja tulee mieleen.. Ne tulevat yleensä aina silloin, kun en pääse kirjoittamaan ja sittenhän ne on jo ehtinyt unohtaa kun pääsee kirjoittamaan..

Sit vähän tsemppikuvia :)

"tosi kiva arki"

Edellisessä kirjoituksessa haaveilin iloisesta arjesta mukavine touhuineen.... Haave se tosiaan näyttää olevan!!

"Tosi kiva" olla kotona, kun 80% ajasta on sitä pelkkää kiukkua, riitaa, väittelyä, kiusaamista, huutoa ja itkua. Ai että, kylläpäs perhe-elämä tuntuu just siltä kun sen haluskin olevan... (niille jotka ei sarkasmia ymmärrä, niin ei kyllä edes selitellä!) Miten kauan ite jaksaa kuunnella ja yrittää ymmärtää, että syy on luultavammin ikävä, ehkä väsymystäkin. Onhan lapsilla takana pitkä päivä päiväkodissa. Mutta rehellisesti sanottuna ihan helvetin turhauttavaa, vaikka tiedät sen ja valmistaudut siihen.

Ja jumalauta kaikki saamarin lastenkasvatusoppaat vois polttaa juhannuskokossa!!! Se ei auta yhtään mitään että sanot lapselle "olet väsynyt/ sinulla on ollut ikävä tai väsy ja siksi kiukuttaa". Ehei, se nostaa desibelit kattoon "EI OLE OLLUT IKÄVÄ!! ETKÖ YMMÄRRÄ!?!? EI OLEEE!!!" Jaahas, ei sitten. Äitillä on ollut ikävä ja väsyttääkin. Tarkennus vielä, tällä tyhmällä äidillä, joka rakastaa vaan pikkusisaruksia.. jep. Eikä muuten taaskaan auta mitkään selitykset. Ei saa olla hiljaa, muttei saa sanoakaan mitään. Ota sit siitä selvää, että mikä nyt neidille sopii ja mikä ei.

En ota henkilökohtaisesti, mutta se joka päiväinen kiukuttelu on kuluttavaa. Eikä muuten lisää sitä fiilistä, että: olispa kiva tehdä jotain yhdessä!  Saanko lomaa omasta elämästä?? Viikko olis hyvä. Ja jossain helkkarin kaukana! It's nice to be back home. Nämä hetket kuuluvat niihin miinuspuoliin. Kyllä, miinuspuolia on.

Mut hei, eiks se niin mee että ekan lapsen kanssa sitä tekee kaikki virheet ja loppujen kanssa jo tietää mitä tekee! Eli tässä sit opetellaan itekin pärjäämään ja kasvamaan itsekin.

Mukavampia aikoja odotellessa (ja oma loma haaveissa)!

Unelmista ja ystävistä

Elämässä pitää olla haaveita ja unelmia, joita voi sitten tavoitella. Joskus suuret ja hulluimmatkin unelmat voivat käydä toteen, jos vain jaksaa uskoa (vaikkei muut uskoisikaan) ja tekee töitä niiden eteen. Jotkut unelmat saavuttaa vähemmällä vaivalla ja nopeammin, toiset taas pidemmän ajan kuluttua ja niiden eteen on voitu repiä itsestään ihan kaiken.

Omat unelmani ovat suht tavallisia. Oman yrityksen perustaminen, miellyttävää arkea perheen kanssa, ihania leppoisia lomamatkoja, ystäviä, omia harrastuksia... Aika vaan tuntuu olevan kortilla. Sitä ei ehdi kaikkeen vaikka teenkin lyhennettyä työpäivää, mikä onkin aivan ihanaa, sillä en tosiaan ole unelmatyössäni. En jaksa siitä valittaa, siitä olen tainnut ennenkin kirjoittaa... Ja ihan samaa se on edelleen.

Tavoitteeni työhön liittyvissä asioissa ovat korkealla. Haluan olla todella hyvä siinä, mitä teen. Titteli "yksi Suomen parhaimmista" kuulostaisi erittäin hyvälle :) Tällä hetkellä rakennan sitä pohjaa, ja siitähän pitää tehdä vankka, jotta kymmenen vuoden päästä voin olla huippu hyvä.

Arkisiin muutoksiin suurin muutos on oman fiilis moodin kääntäminen toiseen suuntaan. Nyt se on ollut hyvin sisäänpäin. Olen saanut hyvin tukea ja olen saanut olla tekemättä mitään. Oman pään sisällä ei vaan aina tunnu hyvältä ja itse en pidä siitä tunteesta ollenkaan. Siksi olen ajatellutkin käydä juttelemassa jollekin. Sen asian eteen en tosin ole vielä tehnyt mitään... Mutta arjesta toivon iloista, energistä ja yhdessä oloa. Eikä ainoastaan perheen kesken vaan, että näkisi kaikkia rakkaita ihmisiä mahd.paljon! Eli tulkaa meille kylään ja mekin tullaan teille :) Kokkaillaan yhdessä ja ollaan vaan!

Lomamatkat perheen ja kahdestaan mieheni kanssa ovat myös haaveissa. Emme ole käyneet kahdestaan ulkomailla ollenkaan! Eikä risteilyjä Ruotsiin lasketa. Nekin olivat ennen lapsia, eli tosi kauan sitten. Pidennetty viikonloppu jossain olis ihan jees! Eihän niistä mussukoista pysty kauaa erossa olemaan. Sitten lomamatkat perheen kanssa on myös haaveena. Ensi kesänä taidetaan olla aika paljon mökillä.. Ehkä. Meillä on niin kiva koti ja piha, että ei edes tarvitsisi lähteä minnekään.. En ole kovin innostunut pitkistä automatkoista ja parin yön mökkireissuista... Katsotaan, niin kesällä ollaan harvase viikonloppu mökillä, kun nyt noi sanoin.. Mökilläkin pitäisi tehdä vähän remonttia.. Tai remontoitavien listahan tietty kasvaa, kun alkaa enemmän ajattelemaan... Ensiksi ainakin nukkumapaikat kuntoon, sit seinät, lattiat, katto ja miksei keittiökin ja aitta... Niin... Että silleen taas.

Omiin harrastuksiin haluaisin aikaa siten, että saisin treenata kunnolla ja hyvällä omalla tunnolla. Aika on kortilla ja usein iltaisin sänky voittaa. Mä tarviin unta! Enää kahdeksan jälkeen en jaksa lähteä salille... Tanssiin jaksan, mutta sinnekin lähden 19.30. Se alkaa olla lähellä sitä kriittistä rajaa. Nyt en ole pariin kuukauteen tehnyt yhtään mitään. Haluaisin PT:n, jonka ohjauksessa oma salitreeni saisi potkua ja tuloksia tulisi nopeammin, kuin että itse räpellän... Vaikka osaisinkin rakentaa ohjelmat sun muut, mutta ei sitä itse itseään ole helppo piiskata, kun ei sitten ole kuitenkaan ihan varma että tuleeko näin tuloksia.

Loppuisi vaan talvi. Ei kyllä yhtään kiinnosta talviulkoilu... Kesällä ulkona on mieluummin kuin sisällä, mutta talvella.... Ai pulkkamäkeen? Ei kiitos mielellään sinnekään. Just ja just voin mennä luistelee, mut hiihto yms kuuluu sarjaan ei tosiaankaan kiinnosta. Pihalla voi olla, jos lumesta pystyy muokkaamaan kaikenlaista, sitten viihdyn kyllä. Omat ulkoiluvarusteet olis varmaan hyvä laittaa kuntoon ainakin kenkien osalta. Mulla nimittäin jäätyy aina varpaat. Taitaa olla liian korkeat kriteerit talvikenkien suhteen.... Niiden pitää olla 1) hienot, 2) lämpimät ja 3) kestää vettä. Ei ole. Ei löydy. Ne on joko jotain noista tai kahta vikaa, mutta se eka puuttuu aina! Muuten on kyllä hyvät ulkohousut, takki ja jopa lämpimät hanskat!!

Eilen oli arjen luksusta, kun mieheni pääsi töistä aikasin ja ennen lasten hakua tarhasta käytiin kaupassa ihan kahdestaan ja sitten haettiin lapset yhdessä! Ihanaa. Illalla mentiinkin tyttöjen kesken mummilaan ja pojat jäi kotiin. Vähän luksusta Kekellekin! Benskukin tokasi autossa, kun haettiin mummi töistä, että "nyt ollaan ihan tyttöjen kesken". Sanoi myös aiemmin autossa, että voitas useemminkin mennä tyttöporukalla jonnekin tai sitten ihan vaan äiti ja Benita kahdestaan. Bensku onkin jo niin ihanan iso tyttö, että sen kanssa voikin tehdä jo vaikka mitä! Kekekin on, mutta hän haluaa yleensä olla kotona leikkimässä leluillaan. Kyllä se aina innostuu kavereista ja vaikka lähtö olisi joskus hankalempaa, niin perille päästyään se yleensä on jo unohtunut! :) Adepade haluaa kanssa aina mukaan ja onkin usein lähdössä autolla jonnekin vaikkei olisi minnekään mitään menoa. Ja aina haluaa mukaan :) On se niin hellyyttävä.

Tässä kuussa pitää viedä lapset leffaan ja he haluaisivat myös uimaan. Se olisikin kivaa! Haluan vain, että joka lasta kohti on yksi aikuinen. Sitten ei tule paniikkia missään vaiheessa ja lapsetkin saavat tehdä mitä haluavat, koska koko ajan on joku, joka vahtii ja on mukana.

Tänään nähdään ihanaa ystävääni! <3 font=""> Ja huomenna saan kaksi uutta tatskaa!! :) JEEEEE!! Onneksi jo huomenna, ei malta odottaa enää.

Viikonloppuna ja ensi viikolla näen lisää ihania rakkaita ystäviä!
Ystävät on parhautta.
Elämässä tärkeimpiä asioita ovat lähellä olevat rakkaat ihmiset. Eivätkä he katoa sydämestä koskaan. <3 font=""> Kiitos teille kaikille ihanille, että olette olemassa <3 font="">

Pelkkiä jäähyväisiä

Jaa-a. Mitä sitä sanoisi?

Ensin hyvästelin isäni. Nyt lapsuudenystäväni.

Asiat tuntuvat liian raskailta, ei pysty käsittämään. Ei todellakaan ymmärtämään. MIKSI tällaista tapahtuu??!?!? Elämä on ihan helvetin epäreilua. Sitä se on.

En ole ollut oma itseni viime aikoina. Hermot on kireellä ja on sellainen ei-huvita-mikään -fiilis.. Ei kiinnosta mikään tavallinen, arkinen juttu. Ei siivous, ei ruuanlaitto, ei pyykit, ei leikkiminen/pelaaminen, ei edes omat harrastukset. Jotenkin ärsyttää, että pitää olla saatavilla ja lähellä. Välillä tekis mieli huutaa, että jättäkää mut rauhaan!! Tekis mieli olla vaan ihan yksin. Tai tehdä just mitä huvittaa. Sekin olisi turhaa, koska se olis jotain kivaa ja erilaista, jolla yrittäisin tehdä hyvää oloa itselle sysäämällä pahaa oloa pois. Sekin toimisi vain väliaikaisesti. Ja toisaalta en halua olla yhtään yksin. Se ehkä on vain se, että ei huvita tehdä mitään. Ei kiinnosta.

Ainakin se on selvää, että elämässä todella pitää tehdä asioita, joita haluaa tehdä ja sanoa asioita, vaikka tuntuisi ettei uskalla. Mieluummin toteuttaa kaikki mahd. pian, kun koskaan ei voi tietää tulevasta. Elämästä pitää tehdä sellaista, millaista haluaa sen olevan. Sitten ei tarvii miettiä, ettei ole ehtinyt sanoa/tehdä jotain.

 En oikein löydä edes sanoja. Tuntuu, että olis hirveesti sanottavaa ja asioita mielessä, mutta ne ei vaan tule ulos. Sekin tuntuu vähän ahdistavalta.. ehkä ne purkautuu sitten toinen kerta ja sitten tuleekin mega pitkä kirjoitus.

Haluisin niin poistaa nämä kaikki hirveät tapahtumat ja muuttaa kaiken taas ennalleen.. Sitten kaikki olis taas hyvin.

Hiljaisuudessa kuulet enkelten kuiskauksen

Hiljainen joulukuu meni surun, kyynelten ja epäuskon kanssa. Sitä on vieläkin ilmassa ja tulee varmasti olemaan pitkään. Siksi blogi jäi, koska ei tosiaan ollut mitään kirjoitettavaa eikä bloggaaminen käynyt edes mielessä. Miljoona muuta asiaa kyllä risteili edes takas pään sisällä. Nyt ne hiljalleen lokeroituvat omiin lokeroihinsa aivojen syövereihin.

Joulukuun alussa meitä kohtasi järkyttävä suru-uutinen. Niin epätodelliselta kuin se tuntuikin, se ei ollutkaan. Halusin herätä siitä painajaisesta, joka ei ollutkaan unta. En ole ikinä ennen eläessäni itkenyt niin paljon ja niin kovaa. Itkun voimasta oksensin enkä pahimpien itkukohtausten aikana meinannut saada happea. Nukuin huonosti eikä ruoka maistunut lainkaan. Olo oli todella voimaton. Ja silti, voimattomimpinakin hetkinä oli pakko alkaa hoitaa asioita eteenpäin. Niitä asioitahan riittää vielä vaikka hautajaiset ovat jo olleet.

Onneksi rakas mieheni oli kokoajan tukenani. Myös äitini ja kaikki muut olivat hyvin tärkeässä roolissa tukemisessa ja lähellä olemisessa. Suuret kiitokset vielä tätäkin kautta!! Kiitos myös kaikille muillekin kauniista, pienistä sanoista joista ilmeni suuret tunteet. Tukenne on merkinnyt paljon enemmän kuin arvaattekaan. Jotkut ovat myös sanoneet etteivät osaa sanoa mitään. Tiedän, en minäkään. Aina ei sanoja edes tarvita, riittää että olet siinä lähellä.

Olen myös kaikille sanonut, että onneksi ovat nuo lapset. Ne "pelastavat" ja helpottavatkin tavallaan. Kaiken surun keskellä lapset saavat minut nauramaan. Ehkä arkiset asiat rullaavat paremmin, kun on lapset, koska on pakko toimia. Se ei tarkoita sitä etteikö asiat olisi mielessä. Lapset olivat niin hellyyttäviä, kun itkin kotona. Bensku tuli silittämään olkapäästä ja sanoi "äiti, saat aina itkee jos haluut". Tai sitten kun oli pari viikkoa mennyt eikä itku ollutkaan 24/7, niin lapset tokaisivat että "hei äiti, nyt sua ei enää itketä!" Tai "sä et oo itkenyt nyt vähään aikaan." En tiedä, miten lapset ovat ymmärtäneet kuoleman. Kerroin heille, että nyt vaari on taivaassa, tähtenä taivaalla, katselee sieltä meitä ja meidän touhuja. Kysymyksiäkin on tullut ja olemme sitten yrittäneet niihin vastailla... Keke sitten yksi aamu, vai olikohan päikkäreiden jälkeen, heräsi ja huusi äitiä. Menin sängyn viereen ja kysyin, että mikäs on hätänä. Keke kertoi nähneensä unta vaarista ja vaarin koirasta ja kolarista. Sitten hän oli hetken hiljaa ja sanoi: "äiti, mä en halua että sä kuolet koskaan" Tein siinä sitten lupauksen, jota en voi pitää; "ei äiti kuolekaan".

Menetystähän ei korvaa mikään. Kysymyksiä tulee mieleen senkin edestä. Miksi? Entä jos..? Miksei?  Mitä? Kuinka? Osaan kysymyksistä olemme jo saaneet vastauksia, osaan tulemme vielä saamaan ja osaan emme saa koskaan. Erilaisia tunteitakin on ollut. Suru, epäusko, kieltäminen, viha.. Erilaisina voimakkuuksina ja välillä ihan sekaisin eikä missään järjestyksessä.

Sitten sitä ajattelee ko.ihmisen viimeistä vuotta, viimeisiä kuukausia, viimeistä tapaamista, viimeistä vuorokautta, viimeisiä tunteja, viimeistä matkaa, viimeisiä ajatuksia... Sitten ajattelen tulevaa. Missä kaikessa tämä henkilö ei ole enää fyysisesti mukana. Miltä tuntuu ensimmäiset juhlapyhien yms kohtaaminen ensimmäistä kertaa ilman häntä. Pidän hänet aina lasten mielissä, kauniina ja hauskoina muistoina, joista kerromme juttuja ja muistelemme yhteisiä hetkiä yhdessä. Katsomme kuvia ja poltamme kynttilää muistoksi. Sydämissämme hän säilyy ikuisesti.

Haluan uskoa, että on elämää kuoleman jälkeen. Että voin ajatuksilla pyytää neuvoa ja opastusta. Haluan uskoa, että hän voi nähdä meidät ja että siellä jossain on hyvä olla ja saa nähdä kaikki edeltä sinne menneet. Haluan uskoa myös uudesti syntymiseen, syntykööt sitten ihmiseksi tai eläimeksi. Haluan uskoa niin vaikka en tosiaan usko Jumalaan. Tämmöinen tapahtuma vain vahvistaa sitä, että en ole ollenkaan uskonnollinen. Haluan myös uskoa kohtaloon ja siihen, että kaikella on tarkoitus. Tätä tarkoitusta en vain koskaan tule ymmärtämään. Enkä ainakaan hyväksymään.


Matkas jo päättyi yllättäin,
Vaik aikaa olis vuos kymmenittäin.
Sanoinko kaiken, tunsitko sen?
Tärkeä olit, sua rakastin.
Suru seuranani kulkee,
Se muistot kauniit sydämeen sulkee.
Tähtiin tähyän, 
toivon sut näkevän.
Tekisin mitä vaan, et takaisin sut saan.

Me näemme vielä.