Välillä tuntuu, että nyt en jaksa. Tahdon pois, olla yksin tai olla ilman lapsia. Kamalaa huomata ajattelevansa näin... Vai onko se ihan normaalia?
Meillä lapset eivät ole hoidossa juuri koskaan. Meistä on ihan normaalia, että nyt ollaan perhe ja asioita tehdään yhdessä. Ei olla koettu tarvetta siirtää lapsia sivuun.. Nehän on on niin ihaniakin! Ja ne hyvin harvat kerrat, kun ovat olleet hoidossa niin silloin vain puhuu lapsista :)
Olen aina tykännyt olla jonkin verran ihan itsekseni. En aina kaipaa seuraa. Yleensä olen kyllä seurankipeä ja nautinkin, mitä enemmän porukkaa on yhdessä. No kuitenkin, on tässä nyt välillä semmoinen tunne, että saanko olla rauhassa.. Voisin syödä rauhassa, lukea, käydä suihkussa, kävelyllä ihan kaikessa rauhassa ja ajattelematta yhtään mitään, ilman sitä tunnetta, että kohta pitää taas mennä ja olla skarppina..
Mutta osaisinko olla rauhassa? Tuskin. Miettisin vaan, että saako vauva nyt syötyä pullosta ja itkeeköhän se koko ajan ja onko se nyt sille hoitajalle ihan kauheeta... Tyttö on sen verran iso, että siitä en kanna huolta samalla tavalla kuin pojasta. Tyttö osaa sanoa ja toimia itsenäisesti ja nauttii ihmisten seurasta paljon. En tiedä toisaalta, että haluanko edes sitä omaa hetkeä nyt niin paljon, että laittaisin lapset hoitoon. Olen tosi huono antamaan lapsia hoitoon, kun ajattelen aina että se on muille kauhea vaiva... Vaikka olen monesti kuullut, että otetaan mielellään hoitoon, niin silti. Ei sitä osaa, kun ei ole tottunut. Minkäs teet..
Sitten sitä miettii, että jos sitä omaa aikaa tulisi, niin mikä olisi se ykkös-juttu, jonka haluaisi tehdä. Olisiko se shoppailukierros, ravintolaan syömään, hemmotteluhoitoihin, leffaan vai ihan vaan laiskottelua?? Ja olisiko yksin vai mieheni kanssa? Mieluiten tietty mieheni kanssa, kun kahdestaan ei päästä minnekään. Ei kyllä olla kovin edes yritettykään..
Mulle toimii jo se, että mennään kylään, jossa on lapsia niin siellä lapset leikkivät keskenään ja saavat touhuta omiaan. Onhan se jo niillekin erilaista, tai vielä lähinnä tytölle. Poitsu on menossa mukana vähän myöhemmin :) Kyläily on siinä mielessä ihanaa, kun se vapauttaa kotitöistä, ruuan laitosta... Ainoastaan pitää kelloa tsekkailla, että milloin lapsille pitää olla ruokaa. Fiilis on paljon rennompi, en tiedä miksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti